Aiemmin näillä sivuilla esitelty uutuus-HR esitellään virallisesti ja livenä Düsseldorfin messuilla 18.–26. tammikuuta.

Sitä odotellessa Hallberg-Rassy on julkistanut kuvia joulukuiselta koepurjehdukselta. Valmistajan mukaan odotukset ylittyivät veneen tuntuman ja vauhdin osalta. Ilmeisesti rungon muotoilu ja rikin suunnittelu on osunut siis kohdilleen, tosin tuskinpa valmistaja muuta uutukaisestaan viestisi.

Valokuvat kertovat pitkälti samaa kuin aiemmat 3D-havainnekuvatkin. Vene on sulavalinjainen ja perä on varsin leveä. Perän leveys korostuu kuvissa, mutta ei millään muotoa haittaa kulkemista. Tuplaperäsimet pitävät otteensa ja ohjaavat venettä myös suuremmilla kallistuskulmilla. 

Kuten jo aikaisemmassa esittelyssä todettiin, on HR:n päätös leventää perää mahdollistanut 40-jalkaiseen veneeseen yhtä kokoluokkaa suuremmat tilat. Erityisesti takakajuutassa ja ohjaamossa leveys suo ennemminkin 44-jalkaiselle ominaiset tilat.

Jos veneessä olisi jokin muu kansiratkaisu kuin HR:n perinteinen keskiohjaamo, olisi vene aivan muiden uusimpien performance cruisereiden näköinen. Tässä suhteessa vanhan sekoittaminen uuteen on valmistajalta nerokas veto. HR erottuu massasta ja tarjoaa sellaista, mitä monella muulla valmistajalla ei ole tarjota. 

Sisätilat ovat kuvissa varsin avaran näköiset. Vaikutelmaa edesauttaa vaalea tammisisustus ja vaalean harmaat tekstiilisävyt. Salonki on suunniteltu neljälle, vaikka pari lisävierasta varmasti mahtuu yömyssyille. Yöpymisen puolesta veneen kaksikajuuttainen tilaratkaisu soveltuu parhaiten maksimissaan kahdelle hyvän ja toimivan ihmissuhteen omaavalle pariskunnalle.

Hallberg-Rassy panostaa Düsseldorfin messuille, sillä Saksan Keski-Euroopan markkinat ovat valmistajalle tärkeät. Messuilla on 40C:n lisäksi näytillä myös 57-, 44- ja 340-mallit. Kaikkia yhdistää tuplaperäsimet.

www.hallberg-rassy.com