Uusi 570 CC korvaa aiemman 560 CC:n, ja keskipulpettiverson rinnalle tulee entiseen tapaan myös yksiosaisella väliovella varustettu tuplapulpettiversio SC. 

Suomessa 5–7-metrisen avoveneen ostajista yhdeksän kymmenestä valitsee tuplapulpetti- tai bowrider-tyyppisen veneen, mutta Fasterin kohderyhmästä löytyy ostajia myös keskipulpettiversioille. Mainitun kokoisissa alumiinisissa keskipulpettiveneissä Faster on suvereeni markkinaykkönen, sillä sen markkinaosuus on 75 prosentin luokkaa.

Ehkä siksi liian radikaalia uudistumista on vältetty. Vaikka 570 CC on edeltäjäänsä nähden täysin uusi malli, se tuntuu ja näyttää välittömästi tutulta – ja Fasterilta. 

Runko on mallimerkinnän mukaisesti kymmenen senttiä edeltäjää pidempi, mutta uudenlaiset perän ankkurilaatikoihin integroidut lisäuimatasot nostavat 570:n kokonaispituuden selvästi yli kuuteen metriin. Kokoluokka ja kilpailijat ovat silti käytännössä entiset.

Keulassa rungon pallelinja on entistä voimakkaampi, minkä on määrä ehkäistä entistä tehokkaammin roiskeita. Koeajopäivän tyyni keli ja olematon vesiliikenne ei mahdollistanut asian kunnollista todentamista, mutta omiin peräaaltoihin kaartaminen ei roiskeita nostanut.

Runko on Fasterin aloittamaan tapaan nousulistaton ja pohjakulmaltaan 18 astetta. Yhdistelmä on mukavuuspainotteinen. Pieni aallokko tasoittuukin 570:n alle eleettömän pehmeästi ja hiljaisesti, eikä Fasterit ole tavanneet kavahtaa isompaakaan aallokkoa. 

Mukavuuden kääntöpuoli on lievä levottomuus tiukoissa ja vauhdikkaissa kaarroksissa, joissa rungon pidon loppuminen saa aikaan keikkumista. Nopeissa suunnanmuutoksissa 570 CC kallistuu melko äkisti palteen varaan, ja sama toistuu aallonharjalla aaltoa viistosti ylittäessä. Ominaisuutta korostaa sekä keskipulpettirakenteen painonjakauma että nousulistattomuus.

Suorituskyky ja taloudellisuus on asiallisella nykytasolla. Koeajoveneessä oli kolmesta moottorivaihtoehdosta tehokkain eli 115-hevosvoimainen Honda, jolla huippunopeus nousi 38 solmuun. Taloudellisin liukunopeusalue on tavanomainen 20–25 solmun väli, jolloin kulutus on 0,7 litraa meripeninkulmalla. 0,8 litralla tai alle meripeninkulman pääsee laajalla, 13–30 solmun alueella, joten rungon liukuominaisuudet ovat kunnossa vaikkei nousulistoja olekaan.

Hondan BF115 on teholuokassaan poikkeuksellisen painava kone, mutta sen huomaa 570:ssä lähinnä vain liukuunnousukiihdytyksissä, joissa liukukynnys erottuu tavanomaista selvemmin. Paikallaan ja liu’ussa 570 tuntuu tasapainoiselta, eikä trimmaustuntumassa ole moitittavaa.

Tilat ja varusteet ovat 570 CC:ssä edeltäjään nähden melkolailla ennallaan. Lisäsenttejä on lähinnä takapenkin jalkatilassa. Takapenkki muodostuu tuttuun tapaan kahdesta irrotettavasta istuinlaatikosta, joiden sisällä on säilytystilaa. 

Kaiteiden, tuulilasin kehyksen ja rotaatiovaletusta muovista varustettujen sisutuselementtien väri on vaihtunut harmaasta mustaksi, mikä tekee sekä ulkonäöstä että etenkin ohjauspulpetin ilmeestä entistä tyylikkäämmän. Pulpetti on muutenkin laitettu uusiksi, ja ihan onnistuneesti. Ergonomia on hyvä ja erilaisia pientavaroiden säilytystiloja on runsaasti. Kehityslistalle jää lähinnä kunnollinen kiinnipitokahva apukuskin puolelle. Nyt kiinnipitomahdollisuudet rajautuvat tuulilasin kehykseen ja pulpetin tavaralokeron reunaan.

Tuulilasi on nyt lasia, joten se voidaan varustaa pyyhkimellä, jonka saa lisävarusteena. Korkeudeltaan tuulilasi on hyvinkin suojaava suoraan edestä, mutta tyköistyvästä sivulasista huolimatta ajoviiman ja tuulen kyllä aistii. Keskipulpettiveneissä se kuuluu tietysti jossain määrin väistämättä asiaan.

Laitojen ja ohjauspulpetin etureunassa oleviin kiskoihin kiinnittyvien kalusteiden ja varusteiden lisäksi 570 CC:hen voi valita myös tarkoituksen mukaiset ohjaamon istuimet. Vakiona on muoviset kuppipenkit, jotka voi huoletta jättää sään armoille. Koeajoveneeseen oli valittu pehmustetut Comfort-istuimet suojahupuilla, kolmantena ja neljäntenä vaihtoehtona on kaksi yhden hengen tai yksi kahdenistuttava Swing-penkki, jossa on eteen-taakse taittuva ”heittoselkänoja”.

Myös keskipulpettiversioon saa ajokuomun, mutta moni Fasteristi pärjää aivan hyvin ilman. 

Liikkuminen 570 CC:ssä on suoraviivaisen helppoa. Isompikin ihminen mahtuu pulpetin ja laidan välistä ilman erikoisliikkeittä. 

Tietynlaisessa karskiudessa ja suoraviivaisuudessa piileekin monen mielestä keskipulpetti-Fasterin viehätys. Se on helppo ja huoleton sekä käyttää että hoitaa. Yleisilmeen tumman puhuva modernisointi ei sitä onneksi peitä, mutta helpottaa ehkä ostoperusteluja perhepiirissä. Hinnat julkistetaan Vene 20 Båt -messuilla.