16.04.2018

Eastbay 44 on yksi potentiaalinen lisä Grand Banks -klassikoiden jatkumoon.

Hyvin harvalla venemerkillä on yhtä vankka maine kuin Grand Banksilla. Se on yksi veneteollisuuden elävistä legendoista, joten ehkä pieni pohjustus on paikallaan.

Robert Newton perusti American Marinen Ltd:n 1950-luvun lopulla Hongkongiin, joka oli silloin tukevasti Britannian siirtomaa. Alkuun veistämöllä tehtiin erilaisia onoff-veneitä, mutta seuraavalla vuosikymmenellä löytyi kultasuoni.

Ensimmäiset Grand Banksit tehtiin vuonna 1965 tiikistä. Veneiden nimi ja muodot lainattiin Newfoundlandin matalikolta ja sinne seilaavilta kalastusaluksilta, ainakin mielikuvissa. Samalla syntyi uudenlainen moottorijahtien luokka, trawler-tyyppiset asuttavat pitkän matkan matkaveneet. Jäljittelijöitä oli pian jonossa, mutta niistä vain harva porskuttaa enää.

Vuonna 1965 valmistui kolme ensimmäistä Grand Banks -mallia. Ensin GB36 ja sen jälkeen GB32 ja GB42. Viimeinen puurunkoinen Grand Banks valmistui niinkin myöhään kuin vuonna 1973.

Uuden valmistusmateriaalin omaksuminen kävi kuitenkin sujuvasti, vaikka taustalla oli isoja muutoksia. Lujitemuoviset Grand Banksit syntyivät klassikoina, mutta uudelta tehtaalta Singaporesta. Laatu ja maine säilyi, legenda syntyi.

GB32:sia valmistettiin kaikkiaan yli 850 , GB36:sia yli 1 200 ja GB42:sia peräti yli 1 500 kappaletta. Pienintä valmistettiin "vain" 30 vuoden ajan, GB36:sta ja GB42:sta vielä kymmenen vuotta pidempään. Niin tuotanto päättyi vuosina 2004 ja 2005.

Perinteisten Grand Banks -trawlerien rinnalle esiteltiin vuonna 1993 ensimmäinen Eastbay 38 -malli. Ray Huntin suunnittelemaan Eastbay-konseptiin kuului syvä v-runko, tarpeeksi tehoa työntämään vene liukuun ja retrohenkinen muotoilu, jonka inspiraatioksi mainitaan Yhdysvaltojen itärannikon hummerinpyydystysveneet.

2000-luvulle tultaessa Grand Banksin mallisto oli paisunut kuin pullataikina. Heritage-trawlerien sarjaan kuului 36–52- ja Eastbay-sarjaan 38–58-jalkaisia malleja. Huipulla oli Aleutian-moottorijahdit (53–72 jalkaa).

Vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seuranneet vuodet olivat viedä mennessään myös Grand Banksin, jonka päämarkkinat ovat aina olleet yhdysvalloissa. Pelastukseksi koitui malliston raju supistaminen, tuotannon ja myynnin uudelleenjärjestäminen sekä australialaisen Palm Beach Yachtsin hankinta.

Nykyisin valmistavan yhtiön nimi on Grand Banks Yachts, ja se on listattu Singaporen pörssiin. Uusi tuotantolaitos on Malesian puolella, ja sieltä valmistuu Grand Banksien lisäksi myös suurin osa Palm Beacheista.

Grand Banks -mallisto on takavuosiin nähden suppea, mutta hiljalleen jälleen kasvu-uralla. Tuotannossa on tällä hetkellä kolme mallia: viime vuonna esitelty GB60, myöhemmin tänä vuonna lanseerattava GB52 sekä testissä oleva Eastbay 44.

Ensimmäinen EB44 valmistui jo pari vuotta sitten, mutta Euroopan ensiesittely tapahtui vasta tämän vuoden tammikuussa Düsseldorfin venemessuilla. Samainen yksilö laskettiin messujen jälkeen veteen Hollannissa, missä Totalvene kävi sen testaamassa.

Vieritä vertailua

Grand Banks Eastbay 44

14,65 x 4,44 m
13 500 kg
Enintään 2 x 435 hv
A / 6 henk.
2 x 435 hv Volvo Penta IPS 600
1 439 000 € (luovutetuna Suomessa)
www.grandbanks.com

Beneteau Monte Carlo 5S

15,10 x 4,32 m
14 360 kg
2 x 435 hv
B / 12 henk.
2 x 435 hv Volvo Penta IPS 600
689 820 € (tehtaalla Ranskassa)
www.beneteau.com

Galeon 485 HTS

14,98 x 4,25 m
13 600 kg
2 x 370–435 hv
B / 12 henk.
2 x 435 hv Volvo Penta IPS 600
549 800 € (tehtaalla Puolassa)
www.galeon.pl

Nord Star 49 SCY

15,45 x 4,15 m
14 000 kg
Enintään 2 x 600 hv
B / 15 henk.
2 x 435 hv Volvo Penta IPS 600
865 000 € (tehtaalla Suomessa)
www.nordstar.fi

Targa 46

15,11 x 3,95 m
11 000 kg
Enintään 2 x 600 hv
B / 15 henk.
2 x 435 hv Volvo Penta IPS 600
849 500 € (tehtaalla Suomessa)
www.targa.fi
Tykkää
  • Merikelpoisuus
  • Tilavuus
  • Varustelu
  • Viimeistely
Älä tykkää
  • Vanhanaikainen kojelautanäkymä
  • Vähäinen salongin ja avotilan muunneltavuus

Keskustele