Sivustolla 27 vierailijaa

26.11.2019

Yamarinilla on ollut Pohjoismaissa johtava asema daycruiserien markkinoilla, joten odotetuilla uuden sukupolven malleilla on suuret saappaat täytettävänä. Täysin uusi 63 DC tulee kivikovasti kilpailtuun hieman yli kuusimetristen luokkaan kelpo asenteella.

Yamarin on perinteisesti pärjännyt etenkin sporttisten daycruiserien markkinoilla vahvasti. Sen DC-veneiden valikoima on ollut laaja ja haluttu. Viime vuosien aikana on ollut kuitenkin tiukempaa, kun kilpailijat ovat ajaneet rinnalle ja osin ohikin. 

Yamarinin vauhtia on etenkin yli kuusimetrisen daycruiserien luokassa hillinnyt malliston vanheneminen ja uutuuksien puute. Yamarinin odotettu mallistouudistus haki pari vuotta vauhtia, koska väliin mahtui vuodenvaihteessa 2016–2017 tapahtunut omistajanvaihdos Keskolta Yamahalle. 

Viime vuonna alkoi lopulta tapahtua, kun Yamarin lanseerasi malliston uuden lippulaivan, 88 DC:n. Se paljasti Yamarinin uuden ilmeen, jota muun malliston on määrä seurata.

Nyt Yamarinin uuteen DC-sukupolveen siirtyy 63 DC. Nykymallistossa poistuva 63 DC on jäänyt tietyllä tapaa väliinputoajaksi, suositumpien 59 DC:n ja 65 DC:n väliin. Uuden sukupolven 63 DC:n menestystavoitteet ovat varmasti paljon kovemmat. Siitä pitäisi tulla Yamarinin uusi syömähammas suosittuun mutta myös kilpailua täynnä olevaan luokkaan, joten otetaan selvää, millaisilla eväillä Yamarin on liikkeellä.

Vieritä vertailua

Yamarin 63 DC

Pituus x leveys 6,30 x 2,35 m
Paino 990 kg
Tehoalue 115–150 hv
CE-luokitus C / 6 henk.
Pakettihinta 47 500 € (Yamaha F150D)
Lisätietoja www.yamarin.com

AMT 210 DC

6,30 x 2,40 m
1 000 kg
135–200 hv
C / 7 henk.
48 990 € (Honda BF150)
 www.amtboats.fi

Bella 640 DC

6,58 x 2,34 m
1 200 kg
115–150 hv
C / 7 henk.
46 700 € (Mercury F150)
www.bellaboats.fi

Finnmaster T6

6,39 x 2,29 m
1 150 kg
130–200 hv
C / 7 henk.
54 600 € (Yamaha F150G)
www.finnmaster.fi

Flipper 650 DC

6,74 x 2,48 m
1 050 kg
115–200 hv
C / 7 henk.
53 400 € (Mercury F150)
www.flipperboats.fi

Silver Tiger DCZ

6,06 x 2,36 m
1 150 kg
115–150 hv
C / 8 henk.
49 900 € (Honda BF150)
www.silverboats.fi
Tykkää
  • Tasapainoinen ajettavuus
  • Hyvä suorituskyky, kohtuullinen kulutus
  • Laajat perätasot
  • Kulkuväylä perästä avotilaan
Älä tykkää
  • Niukasti verhoiltu kajuutta
  • Kaasukäsen kyynärnoja puuttuu
  • Sivuselkänojan puute apukuskin paikalla
  • Ylätrimmillä raskaaksi käyvä ohjaus

Keskustele