Sivustolla 52 vierailijaa

12.11.2018

Mitä uutta?

Uutena lippulaivana ja ensimmäisenä uuden aallon Yamarinina 88 DC:lle on kehitetty muotokieli, jonka pitäisi johdattaa merkki tunnistettavasti tulevaisuuteen. Uuteen ilmeeseen kuuluu entistä pystympi keula ja lisääntynyt särmikkyys. Yleisilme on kuitenkin daycruisereille suotavan linjakas. 88 DC näyttää matalalta ja pitkältä, ja sellaisena tyylikkään virtaviivaiselta. Iso osa uutta Yamarin-ilmettä on varsin keskelle venettä piirretty kookas runkoikkuna. 

Yamarinin lippulaiva-daycruiserit ovat aiemminkin olleet varsin kattavasti varusteltuja, mutta navigointielektroniikka on jäänyt jälleenmyyjien asennettavaksi. Uusissa malleissa tilanne muuttuu, sillä niissä on vakiona Bustereista tuttu Q-älynäyttö. 88 DC:ssä sen koko on 16 tuumaa. Lisävarustelistalta löytyy Q+ -paketti, joka tuo kojelautaan vielä toisen mokoman.

Tilaratkaisun keskiössä on daycruisereille tyypilliseen tapaan avotila, jota 88 DC:ssä riittää. Uusi idea on uimatasojen ja avotilan väliin kuomukotelon kannesta, ankkuriboksien luukuista ja moottorikaivon kannesta muodostettu peräkansi. Se toimii sekä kulkuväylänä että loikoilutasona, jonka päälle sopii keskikajuutan parivuoteesta lohkaistava patja.

Keskikajuutta muodostuu tuttuun tapaan oikeastaan vain parivuoteesta, mutta kulkuyhteydet vuoteelle ovat Yamarinissa kauniisti sanottuna persoonalliset. Pääkulkuväylän muodostaa avotilaan avautuva luukku, josta pudottaudutaan suoraan vuoteelle. Toinen onkalo vuoteelle johtaa keulakajuutasta, mutta sen läpi konttaamiseen ei aikuinen taivu.

Toistaiseksi 88 DC:n voi valita kahdella moottorivaihtoehdolla, Yamahan 300-hevosvoimaisella V6:lla tai 350-hevosvoimaisella V8:lla. Omistussuhteet huomioiden lienee selvää, että 88 DC tulee olemaan listalla kärkipäässä, kun Yamaha ryhtyy kartoittamaan peräpeilejä uusille 375- ja 425-hevosvoimaimiselle V8:lleen.

Kuvat

Tekniset tiedot

Pituus 8,80 m
Leveys 2,95 m
Syväys 0,70 m
Paino 2 350 kg
Pohjakulma 18,5°
Polttoainesäiliö 300 l
Makeavesisäiliö 40 l
Septisäiliö 30 l
CE-luokitus C
Kantavuus 12 henk.
Tehoalue 250–350 hv
Moottorityyppi perämoottori, XL-riki
Koeajomoottori 350 hv Yamaha F350A
Huippunopeus 45,6 kn @ 5 900 r/min
Kulutus @ 25 kn 1,6 l/mpk @ 3 750 r/min
Melutaso @ 25 kn ei mitattu

Lisä- ja yhteystiedot

Valmistusmateriaali Lujitemuovi  
Valmistusmaa Suomi   
Valmistaja Inhan Tehtaat Oy Ab, Raisio | www.yamarin.com

Hintatiedot

Vahvistamatta ilman moottoria
122 500 € 300 hv Yamaha F300 BETX
129 500 € 350 hv Yamaha F350 AETX

 

 

Keskustele