Yamaha-huoltopisteen avarat tilat Lauttasaaren Veneentekijänkadulla ovat sijoittuneet Helsingin keskeisimmän veneosaamisen ytimeen. Perämoottoreiden markkinajohtajan huoltopiste toimii yhteistyössä Volvo Penta -moottoreita edustavan Suomen Venehuollon (SUV) kanssa. Koska SUV on laatustandardoinut huoltopalvelunsa, on myös Lauttasaaren huoltopiste ensimmäinen valtuutettu Yamaha-huolto, jolla on toimintansa takeena laatu- ja ympäristösertifikaatit.

Tällä hetkellä Veneentekijäntien mekaanikkoja työllistää Yamaha-omistajille suunnattu syyshuoltokampanja, joka sisältää kaikki huolto-ohjelmaan kuuluvat työt ja merkkiosat sekä tarvittaessa myös veneen noston huoltotyön ajaksi. Sataman varikkoalueella on käytettävissä oma nostoramppi, jolla isompikin vene saadaan nopeasti telakoitua ja työn alle.

– Meillä on töissä kokeneita Yamaha-osaajia, joten voin luvata, että teemme vaativimmatkin huoltotyöt laadukkaasti ja asiakasta kuunnellen, vakuuttaa huoltopisteen työnjohdosta ja varaosista vastaava Santtu Vantos.
Venemekaanikko Jal Ourulla on juuri työn alla 130 hevosvoiman moottori, jonka toimintaa käydään läpi Yamahan oman tietokone-ohjelman avulla.

– Tarvittaessa voin ohjelmoida vaikka vain yhden sylinterin toimimaan ja tarkistaa, että moottorin toimivuus selviää kohta kohdalta. Valmistajan ohjeita tarkasti noudattamalla varmistetaan myös se, että kaikki moottorin säädöt pysyvät optimaalisina, Ouru kertoo.

Yli 20 vuotta venemoottoreiden parissa toiminut mekaanikko toteaa, että nykyaikaisista ohjelmista huolimatta todellinen osaaminen opitaan vain käytännön työn kautta.

– Kahta samanlaista päivää ei tässä työssä eteen tule, joten omat kyvyt joutuvat aina päivittäin testiin. Juuri se tekee työstä niin mielenkiintoista, hän sanoo.

Varaosissa tiukat laatuvaatimukset

Yamahan perämoottoreiden huoltoväli on 100 tuntia tai kerran kaudessa. Syksyllä tehdyt huoltotoimenpiteet varmistavat moottorin moitteettoman toiminnan kevään ensikäynnistyksen yhteydessä.

– Jos huollon koittaa tehdä vasta keväällä ja esimerkiksi moottoriöljyn tai vaihteistoöljyn joukkoon on kauden aikana kondensoitunut vettä, voi siitä seurata pahimmillaan moottorin korroosio-ongelmia tai jopa vaihteiston vaurioituminen, sanoo asennus- ja huoltopisteen toiminnasta vastaava Dan Söderholm.

– Kun ammattilainen tekee huollon, takaa se myös moottorille pitkän käyttöiän. Pidemmän päälle merkkihuolto on varmasti edullisin vaihtoehto, hän jatkaa.

Varaosista vastaava Santtu Vantos lisää, että Yamahan vahva suositus on käyttää aina alkuperäisosia- ja öljyjä kaikkiin huoltoihin ja korjauksiin.

– Yamahalla on erittäin tiukat laatuvaatimukset varaosien ja voiteluaineiden suhteen, joten en suosittelisi käyttämään esimerkiksi tarvikeliikkeestä löytyvää suodatinta alkuperäisen tilalla. Niiden toimivuudesta meillä on tullut vastaan monia ikäviä tapauksia.

Samalla hän muistuttaa, että kesämökkikauden jälkeen pienemmätkin perämoottorit kannattaa käyttää määräajoin merkkihuollossa. Välillä hyvä selata läpi myös omistajan käsikirja, että tarvittavat huoltotoimet pysyvät varmasti ajan tasalla.