Sivustolla 109 vierailijaa

26.11.2019

Merivoimat vahvasti mukana puolustusvoimien pääsotaharjoituksessa: Kaikki irti!

Merivoimat osallistuu vahvasti Kaakkois-Suomessa järjestettävään puolustusvoimien pääsotaharjoitukseen. Joukkoja ja aluksia kaikista merivoimien joukko-osastoista siirtyi alkuviikolla Kotkan saariston tuntumaan.

Lisää kommentti
21.08.2019

Nyt on aika tarkistaa kulkuvalot: Pimeänä kulkeva vene aiheuttaa vaaran

Elokuun puolivälin jälkeen illat alkavat olla pimeitä. Tulevana viikonloppuna esimerkiksi Helsingissä aurinko laskee 20:50. Auringonlasku aikaistuu nyt jopa kolmella minuutilla vuorokaudessa. On siis aika tarkistaa kulkuvalojen toiminta ja kerrata pimeänavigoinnin perusteet.

Lisää kommentti
15.08.2019

Vesikulkuneuvojen ensirekisteröinnit 1–7/2019 – Vaikka heinäkuussa vauhti hidastui, on venekauppa yhä selvästi viime vuotta edellä

Uusia moottoriveneitä ensirekisteröitiin tammi-heinäkuussa yli 2 400 kappaletta, mikä on 180 enemmän kuin vastaavan ajanjakson aikana viime vuonna. Vesijettien rekisteröintimäärä nousi lähes tuhanteen.

Lisää kommentti
28.07.2019

Sinilevä voi tehdä veneilyn tukalaksi: Yksinkertainen akkukäyttöinen käsisuihku tuo helpotuksen

Kun hellesää porottaa, mutta meriveden väri ja koostumus muistuttaa laihaa kouluaikojen hernekeittoa, voi mieli mennä apeaksi.

Lisää kommentti
04.02.2019

Puolan venevalmistus ja -myynti Ajatko puolassa tehdyllä veneellä? – Moni ajaa

Puola on maailman toiseksi suurin alle yhdeksän metristen veneiden valmistaja. Vain Yhdysvallat on edellä.

Lisää kommentti
03.09.2017

Helsingin merellinen visio 2050 Unohtaako Helsinki veneilijät?

Veneilijät menettävät talvisäilytyspaikkoja Helsingissä, kun kaupunki täyttää rantoja rahakkailla rakennuksilla. Uuden yleiskaavan visio merellisestä Helsingistä sumenee.

Lisää kommentti