Jätteiden vastaanotto satamissa tehostuu – Myös pienien huvivenesatamien otettava veneiden jätteitä vastaan
Hallitus esitti 23. kesäkuuta 2021 merenkulun ympäristösuojelulakiin muutoksia, mitkä parantavat jätteiden käsittelyä myös pienemmissä, vähintään 25-paikkaisissa huvivenesatamissa. Aiemmin vaatimukset ovat koskeneet vähintään 50-paikkaisia satamia.
Venehotelli on paras paikka moottoriveneelle
Miksi säilyttää venettä kylmässä ja pimeässä kun sen voi tuoda myös Venehotelliin. Miellyttävän säilytysympäristön lisäksi tarjolla ovat kaikki tarvittavat veneenhoitopalvelut ja merkkihuollot. Varaus kannattaa tehdä ajoissa, sillä paikat täyttyvät nopeasti. Oma säilytyspaketti on myös todella helppo koota Inkoon Venehotellin verkkopalvelussa.
Källskär, Kökar – Kreivin aikaan
Ahvenanmaalla on monta mielenkiintoista paikkaa. Arvoituksillisin lienee Kökarin edustalla sijaitseva Källskär, jonka historiaan liittyy mystinen kreivi, tunnettu suomalainen taiteilija ja satujen noita.
Satamauudistukset 2021: Inkoon vierassatama – Inkoon sataman venepaikkojen määrä kasvaa
Inkoon vierassatamaan on asennettu uusi laituri, jossa on 12 uutta vieraspaikkaa.
Virtakiven vierassatama, Voikkaa – Kimolan kanavareitin perukoilla
Päijänteeltä pääsee Ruotsalaisen, Konniveden ja viime elokuussa avatun Kimolan kanavan kautta Kymijokeen laskevalle Pyhäjärvelle saakka. Reitin perukoilla odottaa Virtakiven uusi vierassatama palveluineen.
Juhannushuumaa Villa Wolaxissa – Koko Kaarinan yhteinen juhannusjuhla
Ravintola-hotelli Villa Wolax ja Kaarinan kaupunki järjestävät yhdessä juhannusaaton juhlan, jossa pääsee nauttimaan elävästä musiikista, laadukkaasta ruoasta ja saariston kesästä.
Tukholmaan uusi citysatama – KSSS avaa vierassataman aivan Tukholman ytimeen
Tukholmalainen pursiseura KSSS (Kungliga seglingssällskapet) avaa uuden vierassataman aivan Tukholman keskustaan, Djurgårdeniin.
Satamauudistukset 2021: Pietarinkari – Pietarinkarin paviljonki heräsi eloon
Uudenkaupungin edustalla sijaitsevassa Pietarinkarilla voi taas nauttia ravintolapalveluista Uudenkaupungin Purjehdusseuran paviljongissa.
Satamauudistukset 2021: Bodö – Uudet yrittäjät ja pidempi kausi
Suureen suosioon noussut Bodö on saanut uudet yrittäjät, jotka pidentävät Bodön veneilykautta lokakuuhun asti ja pitävät kohteen avoinna matkailijoille jopa talvella.
Satamauudistukset 2021: Lillbacka, Högsåra – Uusi nimi, tuttu paikka
Högsåran lossirannan vieressä oleva vierassatama on tunnettu jo muutaman vuoden Lilbackan laiturina. Legendaarinen Rumpan Ren -sauna on saanut uuden kiukaan ja satamaan on valmistunut uudet vesi-wc:t.
- 11.09.2023 Ensiesittely Quarken 35 Cabin (2024–)
- 25.08.2023 Ensiesittely Askeladden C97 (2024–)
- 27.08.2023 Uutinen Vene törmäsi kallioon Taivassalossa
- 26.08.2023 Uutinen Vakava veneonnettomuus Paraisilla
- 28.08.2023 Uutinen Anders Kurtén Fraser Yachtsin johtoon
- 07.09.2023 Reportaasi Swan European Regatta 2023
- 31.08.2023 Ensiesittely Mercury Avator 20e ja 35e (2024–)
- 11.09.2023 Ensiesittely Quarken 35 Cabin (2024–)
- 25.08.2023 Ensiesittely Askeladden C97 (2024–)
- 31.08.2023 Ensiesittely Mercury Avator 20e ja 35e (2024–)
- 08.09.2023 Video Quarken 27 Cabin (2023–)
- 14.09.2023 Video Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 01.09.2023 Ensiesittely Prestige F4 (2024–)
- 06.09.2023 Video Uiva Flytande 2023
Uusimmat
- 21.09.2023 Video Honda BF350 V8 (2024–)
- 21.09.2023 Uutinen Kuurnan sulun liikennekausi on päättynyt
- 21.09.2023 Reportaasi Naissaar Harbour, Viro
- 20.09.2023 Video Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 20.09.2023 Uutinen Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen veneväylät suljetaan lokakuussa
- 19.09.2023 Uutinen Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday
- 19.09.2023 Uutinen Koeajopäivät Nautical Partnersilla