Vuoden vierasvenesatama 2024 – Veneilijät voivat taas äänestää suosikkisatamiaan
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2024 -titteleistä. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Kilpailulla kannustetaan vierasvenesatamia lisäämään ja parantamaan palvelutarjontaansa.
Jättitykkien juurella elää harvinaisen monimuotoinen luonto – Örön saari on Suomen upeimpia luontoretkikohteita
Örön linnakesaaren historia ja luonto ovat yhdistelmä, johon kannattaa tutustua – se jättää muiston, jota kertaa mielellään. Saaren linnoittaminen alkoi jo vuonna 1915. Sata vuotta myöhemmin Örö tuli osaksi Saaristomeren kansallispuistoa, jonka 40-vuotispäiviä juhlitaan tänä vuonna.
Latvian satamat Riianlahdella, osa 3 – Luoteessa leppoisaa tunnelmaa ja vauhdikkaita vesilajeja
Riianlahden satamia käsittelevän sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustumme lahden länsirannikon vierassatamiin. Erityisesti Engure jää mieleen viihtyisyytensä ja hyvien palveluidensa ansiosta.
- 17.04.2025 Vaihtoveneet Käytetyn veneen esittely: Aquador 32 C (1999-2016)
- 27.03.2025 Uutinen Raaseporilainen kauppa-huoltamo talousvaikeuksissa
- 09.04.2025 Ensiesittely Marex 390 Scandinavia (2026–)
- 11.04.2025 Kokeilu Silver Condor Cabin (2025–)
- 25.03.2025 Ensiesittely Pershing GTX 70 (2025–)
- 26.03.2025 Näin se toimii Vakaa nettiyhteys veneeseen
- 04.04.2025 Kokeilu AMT 150 R (2025–)
- 17.04.2025 Vaihtoveneet Käytetyn veneen esittely: Aquador 32 C (1999-2016)
- 25.03.2025 Ensiesittely Pershing GTX 70 (2025–)
- 01.04.2025 Ensiesittely Garmin Force Pro (2025–)
- 31.03.2025 Video Vene 25 Båt: Gps-häiriöt ja veneilyturvallisuus
- 01.04.2025 Ensiesittely Ferretti Yachts 800 (2026–)
- 17.04.2025 Ensiesittely Sunbeam 29 GT (2025–)
- 12.04.2025 Ensiesittely Saffier SL46 Med (2025-)
Toimitus suosittelee
Latvian satamat Riianlahdella, osa 2 – Riian portilta pohjoiseen
Kolmiosaisessa sarjassa esittelemme Latvian puoleisen Riianlahden tärkeimmät vierassatamat. Sarjan toisessa osassa esiteltävät kolme satamaa sijaitsevan Riikan ja Viron eteläisen rajan välissä.
Latvian satamat Riianlahdella, osa 1 – Tie Riikaan kulkee Väinäjokea pitkin
Kolmiosaisessa sarjassa esittelemme Latvian puoleisen Riianlahden tärkeimmät vierassatamat. Sarjan ensimmäisessä osassa tutustumme Riian keskustaan ja Väinäjoen (Daugava) suistoon.
Vesillä liikkuvien palvelukeskus – Kirkkonummi parantamassa Merikylän pienvenesataman liikenneyhteyksiä
Kirkkonummen kunta haluaa kehittää Porkkalan Merikylän pienvenesatamaa. Projekti edellyttää maakauppoja satama-alueen vieressä sijaitsevan alueen omistavan Vantaan kanssa.
Turkuun uusi septitankkien tyhjennysasema – Telakkarannan septityhjennyslaituri on asennettu paikoilleen
Turun Telakkarantaan on valmistunut uusi septitankkien tyhjennysasema, joka avautuu veneilijöiden käyttöön 2023 veneilykauden alkaessa.
Viron satamatarjonta laajenee – Hiidenmaan Kalanaan avataan uusi vierassatama ensi kesäksi
Viron satamarintamalla tapahtuu taas. Vasta-avatut Kärdlan, Munalaiun, Väratin ja Varblan vierassatamat saavat ensi kesästä alkaen seurakseen Hiidenmaan länsikärjessä sijaitsevan Kalanan.
Klassikkosaarelle haetaan uutta satamayrittäjää – Pyhtään kunta käynnisti tarjouskilpailun Kaunissaaren kehittämisestä
Pyhtään kunta on käynnistänyt tarjouskilpailun sijoittajan ja operaattorin löytämiseksi Kaunissaaren satama-alueelle. Tarjousaikaa on tammikuun loppuun, ja kunta on varautunut vastaamaan mahdollisiin lisäkysymyksiin tammikuun puoliväliin saakka.
Ohjausjärjestelmä petti – Rahtialus murjoi merimerkin kieroksi
Vaikka suurin osa huviveneistä ovat telakalla tähän vuodenaikaan, riittää merivartiostolla tekemistä. Viikon rysähdys nähtiin kun rahtialus MV Friendland törmäsi Inkoo 6 -reunamerkkiin.
Uusimmat
- 17.04.2025 Ensiesittely Sunbeam 29 GT (2025–)
- 17.04.2025 Vaihtoveneet Käytetyn veneen esittely: Aquador 32 C (1999-2016)
- 17.04.2025 Ensiesittely Invictus ST 550 (2026–)
- 17.04.2025 Uutinen Uusi kampanja haastaa ympäristöystävällisempään veneilyyn
- 16.04.2025 Ensiesittely Mylius M72 (2025–)
- 16.04.2025 Uutinen Matalaväyläkanavat avataan taas toukokuussa
- 16.04.2025 Uutinen Vuonna 2024 hukkui 35 veneilijää