Garmin on julkistanut uuden mallin marine-GPS -kellosarjaansa. Uusi Quatix 6X Solar on veneen Garmin-elektroniikkalaitteisiin paritettuna kattava veneilyväline.
Meripelastusseuran vapaaehtoisille on kertynyt pelastus- ja avustustehtäviä tänä keväänä huomattavasti viime vuotta enemmän. Vesilläliikkujia näyttää olevan liikkeellä nyt tavallista enemmän, kun...
Lagoon -katamaraanien Suomen maahantuoja YachtsAgent ja purjeveneiden charteroperaattori Navigare Yachting ovat sopineet yhteistyön aloittamisesta Suomessa.
Forum Marinumin molemmat näyttelyrakennukset Kruununmakasiini ja Linnanpuomi avataan yleisölle tiistaina 2.6. ja ne ovat avoinna kello 10–18. Museolaivoista Suomen Joutsen avataan perjantaina 12.6....
Kotkassa sijaitseva Merikeskus Vellamo avaa ovensa yleisölle tiistaina 2. kesäkuuta. Myös jäänmurtaja Tarmoon pääsee taas tutustumaan koronarajoitusten vähitellen purkautuessa.
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Pääkaupunkiseutu tarjoaa alueella veneileville runsaasti mahdollisuuksia myös lähimatkailuun. Saarien palveluja ei juurikaan ole koronaviruksen takia karsittu.
Ensi viikko alkaa näillä näkymin paikoin helteisissä merkeissä, kun lisää lämmintä ilmaa leviää lännestä Suomen länsiosaan. Tämän hetkisten tietojen mukaan ensi viikolle ei ole tiedossa myöskään...
Rajavartiolaitoksen laivatykistöllä on kovat piipussa useampaan otteeseen kesäkuun aikana. Tarkista tästä määritellyt vaara-alueet ennen vesille lähtöä.
Helsingin Vartiosaareen alkaa liikennöidä sovelluksella tilattava sähkövene. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen sähköllä toimiva yhteysalus Helsingin saaristossa. Tulevaisuudessa Callboats-veneet...
Kanadalainen BRP julkisti eilen päätöksen lopettaa Evinrude-perämoottorien valmistus. Evinruden myötä markkinoilta katoaa viimeinenkin kaksitahtitekniikkaan uskonut perämoottorimerkki.
Poliisi on saanut valmiiksi viime elokuussa Airistolla tapahtuneen, kahden ihmisen kuolemaan johtaneen veneonnettomuuden esitutkinnan. Isomman veneen kuljettajaa epäillään törkeästä...
Rakennustarvikealan konserni Stark on solminut pääyhteistyökumppanisopimuksen suomalaisen yksinpurjehtija Ari Huuselan kanssa.
Venetsialainen suunnittelutoimisto Nuvolari Lenard päätti osallistua kotikaupunkinsa ympäristötalkoisiin kehittämällä vesillä liikkuvan luksustaksin, jossa ylellinen viimeistely on yhdistetty...
Hetkinen! -taidenäyttely avautuu kesäkuun alussa Katanpään linnakesaaren vanhaan ammusvarastoon.
Brabus Shadow 900 -veneen pokkaama Red Dot Awards -palkinto on viimeisin saavutus Brabus Marinelle, joka on saksalaisen Brabus-konsernin ja suomalaisen Axopar-venevalmistajan yhteisyritys.
Monacossa syksyisin järjestettävän superjahtinäyttelyn järjestäjät ja näytteilleasettajat kinaavat näyttelyn tulevaisuudesta julkisesti.
John Nurmisen Säätiö ja Suomen museoliitto kokoavat suomalaisten museoiden digitaaliset sisällöt yhteen paikkaan.
Kevään kunnostustyöt alkavat olla valmiina ja veneet vesillä odottamassa alkavan kesän lempeitä tuulia. Helatorstain viikonlopulle näyttäisikin olevan kehittymässä mitä mainioin veneilysää.
Pidä Saaristo Siistinä ry etsii vapaaehtoisia veneilijöitä testaamaan erilaisia menetelmiä, joilla veneen astianpesuvedet saataisiin talteen, niin etteivät ne päädy vesistöihin.
Veneentekijäntien rannassa Helsingin Lauttasaaressa järjestettäville koeajopäiville tulee testattavaksi yli 30 erilaista venettä pienistä perämoottoriveneistä suuriin matkaveneisiin. Koeajot ovat...