Wally wallypower58 (2022–) – Aikaansa edellä ollut ikoni
Monacolaisen Wallyn särmikäs muotokieli on jo niin monesti monistettu, ettei jokaisen uuden ”perus-Wallyn” julkistus aina jaksa enää herättää suuria tunteita. Mutta Wallyn jos jonkun voi todeta olleen sloganinsa mukaisesti aikaansa edellä, kun se reilut 20 vuotta sitten esitteli ensimmäisen...
Venehotelli on paras paikka moottoriveneelle
Miksi säilyttää venettä kylmässä ja pimeässä kun sen voi tuoda myös Venehotelliin. Miellyttävän säilytysympäristön lisäksi tarjolla ovat kaikki tarvittavat veneenhoitopalvelut ja merkkihuollot. Varaus kannattaa tehdä ajoissa, sillä paikat täyttyvät nopeasti. Oma säilytyspaketti on myös todella helppo koota Inkoon Venehotellin verkkopalvelussa.
Delphia 11 [2023–) – Leppoisasti huomaavainen
Ranskalaisjätti Beneteau Group on hionut parin viime vuoden ajan vuonna 2018 ostamalleen puolalaiselle Delphialle uutta identiteettiä. Se rakentuu täyssähkövaihtoehdon tarjoavan uppoumarunkoisten sisävesi- ja rannikkokäyttöön tarkoitettujen mallien sarjan varaan, jonka ensimmäinen uusi jäsen on...
Faster 495 XC (2022–) – Nyt vesillä, kohta kaupoissa
Jäät ovat sulaneet Lauttasaaren edustalta sen verran, että Faster on saanut uuden 495 XC:n vesille. Vielä ei kuitenkaan paljasteta kuin reilun 10 sekunnin verran, mutta siitäkin ehtii huomata paripenkillä varustetun keskipulpetin, sen molemmilla sivuilla olevat taittuvat tuulilasin jatkeet sekä...
ETNZ Chase Zero – Onnistunut ensitesti
America's Cup tiimi Emirates Team New Zealand esitteli viikko sitten vain yhdeksässä kuukaudessa kehittämänsä Chase Zero -tukiveneen. Se on varustettu kantosiivillä, kahdella 220 kW:n sähkömoottorilla ja kahdella niille virtaa tuottavalla Toyotan 80 kW:n vetypolttokennolla, joiden avuilla...
Chase Zero (2022–) – Foilaava vetysähkövene
America’s Cup -tiimi Emirates Team New Zealandilta meni vain yhdeksän kuukautta vetypolttokennotekniikalla varustetun sähkökäyttöisen tukiveneen prototyypin suunnitteluun ja valmistamiseen. Koska America’s Cup -kisapursien perässä on pysymistä, yltää Chase Zero -katamaraani 50 solmun...
Jeanneau DB/43 (2022–) – Päiväjahtisarjan avaus
Ranskalainen Jeanneau avaa uuden päiväjahtien DB-mallisarjan isosti. Yli 13 metriä pitkän ja 3,8 metriä leveän DB/43:n saa joko kolmen perämoottorin (3 x 350 hv Mercury) tai kahden sisäperämoottorin (2 x 340 hv Volvo Penta) versiona. Ulkotilaa on luonnollisesti paljon ja taka-avotila laajenee...
Tiara EX 60 (2023–) – Amerikkalainen unelma
Slikkens on yksi oleellinen perhe Yhdysvaltojen veneteollisuuden piirissä, vaikka Slickcraft nimellä ei ole tehty veneitä enää vuosikymmeniin, Pursuit on myyty ja enää Tiara on perheen omistuksessa. Tiara on vähän kuin jenkkien Targa. Se ei tee markkinoiden suurimpia eikä varsinkaan...
Galeon 375 GTO (2023–) – Päiväjahtisarjan kuopus
Puolalaisen Galeonin etenkin USA:n markkinoille tarkoitettu perämoottoreilla varustettujen päiväjahtien sarja täydentyy 375 GTO:lla. Eilen julkistetulla videolla esiintyy vielä tietokoneanimaatio, mutta ilmeisen tarkka ja yksityiskohtainen sellainen. Kohokohtina erottuvat ainakin etureunasta...
Mercury Avator (2023–) – Mercury julkisti sähköperämoottorikonseptin
Avator on Mercury Marinen päänavaus sähköperämoottorien luokkaan, ja merkittävä sellainen. Muutamasta julkistetusta kuvasta ja esittelyvideosta piirtyy kuva tyylikkäästä kompaktiluokan koneesta, joka on helposti kannettavissa ja kuljetettavissa. Tarkemmista teknisistä tiedoista ei hiiskuta vielä...
Sunseeker 65 Sport Yacht – Yläkannen supercool ohjaamo varastaa huomion
Sportbridge-tyyppinen vene syntyy, kun ison sportcruiserin katolle piilotetaan pieni ohjaamollinen yläkansi eli flybridge. Sunseekerilla on lähtökohtana ollut jo sinänsä hulppea Predator 65, mutta yläohjaamon teleskooppisen ohjausvarren avulla tyköistuva ratti sekä urheiluautomaiset kuppipenkit ja...
- 11.09.2023 Ensiesittely Quarken 35 Cabin (2024–)
- 23.09.2023 Ensiesittely Honda BF350 V8 (2024–)
- 27.09.2023 Uutinen Nimbus Group keskittää alumiiniveneiden tuotannon Suomeen
- 29.09.2023 Testi Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 12.09.2023 Reportaasi Best of Boats Award 2023
- 03.09.2023 Uutinen Finnmaster Boats huutokauppaa jälleen ylijäämävarastoaan
- 20.09.2023 Uutinen Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen veneväylät suljetaan lokakuussa
- 11.09.2023 Ensiesittely Quarken 35 Cabin (2024–)
- 23.09.2023 Ensiesittely Honda BF350 V8 (2024–)
- 29.09.2023 Testi Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 08.09.2023 Video Quarken 27 Cabin (2023–)
- 20.09.2023 Video Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 14.09.2023 Video Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 25.09.2023 Ensiesittely Axopar 29 (2024–)
Uusimmat
- 03.10.2023 Ensiesittely Swan Arrow (2025–)
- 02.10.2023 Uutinen Merihaan ja Kalasataman väliselle vesiliikenteelle uusi korkeusrajoitus
- 02.10.2023 Ensiesittely Dufour 44 (2024–)
- 01.10.2023 Uutinen Stadin Silakkamarkkinat 1.–7.10.2023
- 01.10.2023 Uutinen Axoparin ja Agapin maailmanvalloitus polkaistiin käyntiin
- 30.09.2023 Uutinen Saarikosken museokanava Iisalmessa on vesiliikenteen käytössä jälleen
- 30.09.2023 Video Baltic 111 Raven (2024–)