Axopar 29 XC Cross Cabin (2024–) – Trendsetterin uusin painos
Axopar osui kymmenen vuotta sitten esitellyllä 28:lla kultasuoneen. Uusi Axopar 29 ei ole samalla tavalla markkinoita mullistava, mutta monin paikoin edeltäjäänsä parempi. Muutama kompromissikin on yhä olemassa.
Merirauman venesataman läheisyydessä iso jätevesivuoto – Saastuneeseen veteen liittyy sairastumisriski
Merirauman venelaiturien läheisyydessä on päässyt mereen arviolta 1 500 kuutiometriä litraa jätevettä. Tieto vuodosta tuli Rauman Vedelle jo viime perjantaina, mutta siitä ei tiedotettu heti, sillä vuoto haluttiin ensin paikantaa.
Makialta yhteistyömallisto pursiseura Merenkävijöiden kanssa – Kohusta sovintoon
Osa yhteistyömalliston tuotosta käytetään Itämeren suojeluun ja junioreiden purjehduskoulutukseen.
Keväthuolto valmistui – Visuveden kääntösilta aukeaa taas
Pirkanmaan Ruovedellä sijaitsevaa Visuveden kääntösillan keväthuolto on saatu valmiiksi. Viime vuonna toimintahäiriöistä kärsinyt kääntösilta on nyt avattavissa vesiliikenteelle.
Suomenlahdella esiintyy runsaasti gps-häiriöitä – Veneilijän navigointitaitoja ei voi korvata teknisin apuvälinein GPS-häiriötilanteessa
Sähköisiä navigointiapuvälineitä käytetään paljon myös pienissä veneissä. Tekniset apuvälineet eivät kuitenkaan korvaa veneilijän hyviä navigointitaitoja yllättävissä tilanteissa kuten satelliittinavigoinnin häiriintyessä. Pidä turvallisuutesi vuoksi merikartat mukana. Ilmoita radiohäiriöistä...
Uusi Hakaniemensilta vihitään käyttöön toukokuussa – Vanhan sillan purkutyöt rajoittavat veneilyä Siltavuorensalmen läpi loppukesällä
Sörnäisten rantatiellä sijaitseva, Siltavuorensalmen ylittävä uusi Hakaniemensilta otetaan käyttöön maanantaina 20.5.2024. Vanhan sillan purkamisen yhteydessä veneily Hakaniemensillan alitse on ajoittain täysin suljettu loppukesällä.
Yamaha-perämoottorien myyntiverkosto laajenee – PMH.fi aloittaa uusien Yamaha-perämoottorin jälleenmyynnin
Yamaha-perämoottorin myyntiverkosto on laajentunut Helsingin lauttasaareen, kun Suomen Venehuollon (SUV) perämoottorihuolto (PMH) on aloittanut uusien moottorien myynnin.
Quarken 35 Cabin (2024–) – Nykyaikainen moniottelija
Quarkenin uusi lippulaiva 35 Cabin kuuluu mallivuoden 2024 odotetuimpiin uutuuksiin. Isolla perämoottoriveneellä on monta vahvuutta, mutta millainen kokonaisuus niistä muodostuu?
One-Boat Network -mobiilisovellus (2024–) – Mobiiliohjaus uusille Minn Kota -keulasähkömoottoreille
Johnson Outdoorsin One-Boat Network -sovelluksella muun muassa Minn Kotan keulasähkömoottoreita ja Humminbirdin luotaimia voi ohjata ja hallita omalla puhelimella.
Iloisia suomalaistunnelmia sähkövenesarjassa – Emma Kimiläinen dominoi Venetsiassa
Emma Kimiläinen vei voiton formulaveneiden E1-sarjan toisessa osakilpailussa Venetsiassa sunnuntaina. Kimiläisen edustama Team Brady voitti myös kauden avauskilpailun.
- 21.04.2024 Uutinen Uusi nopeusrajoitus Naantaliin
- 15.05.2024 Uutinen Suomenlahdella esiintyy runsaasti gps-häiriöitä
- 06.05.2024 Kokeilu Suvi 43 ja 44 (2024–)
- 20.04.2024 Uutinen Koe Saaristomeri virtuaalisesti
- 27.04.2024 Ensiesittely Swan 88 (2025–)
- 30.04.2024 Uutinen Aurajoki on valmis vastaanottamaan suuret purjelaivat
- 03.05.2024 Kokeilu Navan C30 (2024–)
- 06.05.2024 Kokeilu Suvi 43 ja 44 (2024–)
- 29.04.2024 Video Suvi 63 CC Fisher (2024–)
- 27.04.2024 Ensiesittely Swan 88 (2025–)
- 03.05.2024 Kokeilu Navan C30 (2024–)
- 25.04.2024 Video Cross 62 Vmax (2023–)
- 09.05.2024 Video Azimut Verve 48 (2024–)
- 13.05.2024 Kokeilu Quarken 35 Cabin (2024–)
Uusimmat
- 16.05.2024 Testi Axopar 29 XC Cross Cabin (2024–)
- 15.05.2024 Uutinen Merirauman venesataman läheisyydessä iso jätevesivuoto
- 15.05.2024 Uutinen Makialta yhteistyömallisto pursiseura Merenkävijöiden kanssa
- 15.05.2024 Uutinen Visuveden kääntösilta aukeaa taas
- 15.05.2024 Uutinen Suomenlahdella esiintyy runsaasti gps-häiriöitä
- 14.05.2024 Uutinen Uusi Hakaniemensilta vihitään käyttöön toukokuussa
- 14.05.2024 Uutinen Yamaha-perämoottorien myyntiverkosto laajenee