Viking Glorysta on tulossa yksi maailman "ilmastoviisaimpia" matkustaja-aluksia, kertoo Viking Line tiedotteesaan. Sen arvioidaan kuluttavan jopa 10 % vähemmän polttoainetta kuin pienempikokoinen, aikanaan maailman ympäristöystävällisimpänä palkittu Viking Grace.

Vuonna 2021 liikennöintinsä aloittava Viking Glory on ensimmäinen alus maailmassa, johon asennetaan uusinta teknologiaa ja täysin rikitöntä nestemäistä maakaasua (LNG) hyödyntävät Wärtsilän 31DF-monipolttoainemoottorit. Viking Gracen tavoin Viking Glory voi käyttää myös biokaasua polttoaineenaan, kun sellainen vaihtoehto tulee tulevaisuudessa mahdolliseksi.

– Viking Gloryyn asennetaan kuusi 31DF-moottoria, joilla polttoaineen kulutusta voidaan optimoida tehokkaasti. Näissä moottoreissa on segmenttinsä vähäisin polttoaineenkulutus, mutta samalla paras sylinteriteho (550 kW/sylinteri), kertoo Viking Linen uudisrakennuksesta vastaava projektipäällikkö Kari Granberg.

Viking Glory tulee myös ensimmäisenä maailmassa ottamaan talteen LNG:stä tulevan hukkakylmän ja hyödyntämään sitä kylmälaitteisiin ja -tiloihin sekä muihin erikoistiloihin.

– Nykyään on jo tavallista hyödyntää hukkalämpöä mutta hukkakylmän hyödyntäminen kylmälaitteiden ja -tilojen sekä muiden erikoistilojen jäähdytyksessä on todella innovatiivista ja ilmastoviisasta. Kehitystyössä Viking Linen yhteistyökumppaneita ovat olleet Wärtsilä, Projektia ja Deltamarin, jatkaa Granberg.

Viking Gloryyn asennetaan lisäksi Climeonin energiankierrätysjärjestelmä, joka muuntaa moottoreiden hukkalämpöä sähköksi. Järjestelmä voi tuottaa jopa 40 % laivan matkustajatoimintoihin vaadittavasta sähkömäärästä. Lisäksi laivaan asennetaan dynaaminen ilmanvaihto- ja valaistusjärjestelmä, jolla on suora vaikutus energiankulutukseen. Varausjärjestelmän ohjaama järjestelmä toimii siten, että jos jokin hytti laivan lähtiessä jää tyhjäksi, se menee ns. säästötilaan eli hytin ilmanvaihto ja lämmitys minimoidaan.

Viking Glory on myös ensimmäinen tämän tyyppinen matkustaja-alus maailmassa, jossa käytetään ABB:n toimittamaa Azipod-ruoripotkurijärjestelmää. Järjestelmän ansiosta laivan ohjailuun kuluu vähemmän aikaa ja energiaa, kun käännökset satamissa sujuvat nopeammin ja runko on voitu suunnitella siten, että vastus kulussa on noin 8 % pienempi kuin jos käytettäisiin perinteistä potkuria.

– Viking Line on vastuullisen merenkulun edelläkävijä, mikä näkyy uusien alustemme suunnittelussa ja toteutuksessa. Testaamme ja kehitämme yhdessä pohjoismaisten kumppaniemme kanssa teknisiä innovaatioita, jotka muodostavat perustan uudenlaisille risteilyelämyksille saaristossa, kertoo uuden aluksen konseptin kehittämisestä vastaava Viking Linen Head of Business Development Gustaf Eklund.

 

Viking Gloryn tekniset innovaatiot :

  • Wärtsilän monipolttoainemoottorit mahdollistavat polttoaineen kulutuksen optimoinnin.
  • LNG:n (nesteytetyn maakaasun) käyttö ei tuota lainkaan rikkipäästöjä, ja hiilidioksidipäästöt ovat vähäisemmät dieseliin verrattuna.
  • LNG:n käytöstä tulevaa hukkakylmää hyödynnetään laivan kylmälaitteiden ja -tilojen sekä erikoistilojen jäähdytyksessä.
  • Climeonin energiankierrätysjärjestelmän arvioidaan tuottavan jopa 40 prosenttia matkustajakulutuksen vaatimasta sähköstä.
  • ABB:n Azipod-potkurijärjestelmä säästää aikaa ja polttoainetta laivan ohjailemisessa. Viking Glory on ensimmäinen tämän tyyppinen matkustaja-alus, jolle asennetaan tämä potkurijärjestelmä.
  • Dynaaminen ilmanvaihto ja valaistus säästävät energiaa. Osassa tiloista on tunnistimet, joiden avulla valot sammuvat automaattisesti, kun tila jää tyhjilleen. Lisäksi ilmanvaihdon tehoa alennetaan automaattisesti, kun tilaa ei ole vähään aikaan käytetty.
  • Teksti: Aleksi Vienonen
  • Kuva: Viking Line

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy