Naantalin valotaidefestivaali Lux Gratiae järjestetään 22.–25. lokakuuta. Tänä vuonna paikalliset junioripurjehtijat vievät valoa merelle jollillaan, joiden rikit koristellaan valoilla.

Naantalissa järjestettävä Lux Gratiae -festivaali tarjoaa lokakuun pimenevissä illoissa valotaidetta ja monipuolista kulttuuriohjelmaa eri puolilla kaupunkia. Jo 15. kerran järjestettävän tapahtuman merellinen kohokohta nähdään Nunnalahden edustalla perjantaina 23. lokakuuta, kun Naantalin Purjehdusseuran junioritoiminta järjestää valopurjehduksen osana Valon Juhlaa -tapahtumaa. 

Noin kello 19 alkavassa purjehduksessa juniorit suuntaavat lahdelle valoilla koristelluin purjein. Tapahtuma järjestetään säävarauksella, ja yleisö on tervetullut seuraamaan valopurjehdusta.

Festivaalin valotaide- ja ääni-installaatioiden keskus on Kirkkopuisto, jossa nähdään kotimaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden teoksia. Valoteoksia sijoitetaan myös Puistotielle, jonne rakentuu naantalilaisten nuorten toteuttama valotaidereitti. Sen suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut oppilaita useista kaupungin kouluista sekä Naantalin opiston kuvataidekoulusta.

Ohjelmaa konserteista pyhiinvaellukseen

Valotaide on osa laajempaa kulttuuriviikonloppua, jonka ohjelmassa yhdistyvät musiikki, kirjallisuus, tarinat, tanssi, luonto ja liikunta. Tarjolla on muun muassa monitaiteellinen konsertti sekä kirjallisuudesta ammentava näyttämöllinen kokonaisuus. Pyhiinvaellusreitillä voi puolestaan yhdistää ulkoilun luontoelämyksiin, ja paikallishistoriaa sekä runoutta nostetaan esiin eri tapahtumissa.

Ohjelma on suunnattu niin lapsiperheille, kulttuurin ystäville kuin ulkoilusta kiinnostuneille. Tapahtuma kutsuu katsomaan tuttua Naantalia uudesta näkökulmasta ja kokemaan kaupungin syksyisen ympäristön valotaiteen kautta.

Festivaalin avajaistapahtuma järjestetään perjantaina 23. lokakuuta kello 20, jolloin valot syttyvät.

Lux Gratiaen toteutuksesta vastaa laaja paikallisten toimijoiden verkosto. Mukana ovat Naantalin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelut, Naantalin Musiikkijuhlat, Naantalin Kirjajuhlat, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat sekä paikalliset yhdistykset. Valoteokset tuottaa Reflektor ry, ja yhteistyössä on mukana Naantalin Energia Oy.

www.naantali.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Jere Satamo

Katso myös nämä

Uusimmat