Porvoon Länsirannan vierasvenesataman saaga saa jälleen uuden käänteen. Kilpailun voittanut ehdotus ei toteudu, ja nyt kaupunki jatkaa sataman toteuttamisen edellytysten selvittämistä.
Loviisan kaupunki käynnistää asiantuntijaselvityksen Valkossa sijaitsevan Troolisataman nykyisestä käytöstä, yritysten tarpeista ja alueen kehittämismahdollisuuksista. Selvityksessä arvioidaan muun...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Rajavartiolaitoksen Meyer Turulta tilaamien kahden monitoimisen ulkovartiolaivan rakennusprojekti on edennyt perinteiseen varusteluvaiheessa järjestettävään nimenantoseremoniaan. Perjantaina...
Yksityishenkilö on esittänyt 10 kilometrin tuntinopeusrajoitusta Spjutsundin salmeen Sipoossa. Esityksen tavoitteena on parantaa Kitön ja pienen Navarholmenin välisen vesiliikenteen turvallisuutta...
Parainen haluaa tiiviimmin mukaan Turun seudun elinkeinokehitykseen. Kaupunki suunnittelee liittymistä Business Turun omistajaksi, mikä vahvistaisi sen vaikutusmahdollisuuksia muun muassa matkailun,...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Vilkkaimman veneilykauden jälkeen moni jatkaa vesillä pitkälle syksyyn. Syksyn edetessä kylmät vedet, nopeasti vaihtuva sää ja pimenevät illat tuovat kuitenkin veneilyyn uusia haasteita.
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Suomen Purjelaivasäätiö huutokauppaa 2.–8. marraskuuta 23 merellistä kohdetta navigointivälineistä purjehduselämyksiin. Tuotot käytetään säätiön toimintaan ja nuorten purjehduksen tukemiseen.
Inhan Tehtaat on solminut jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marinen kanssa. Yhtiö aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun seudulla helmikuussa 2027 avattavassa Kaarinan Krossin...
Yanmar valmistautuu julkistamaan marraskuussa Amsterdamissa METS-ammattimessuilla dieselmoottoriin liitettävän YF12e-hybridijärjestelmän.
Belgian korkein hallintotuomioistuin on keskeyttänyt Uudenkaupungin Työvenelle myönnetyn SWATH-alusten hankintapäätöksen. Syynä on epäselvyys tarjouskilpailun voittaneen yhtiön referenssien...
Yhteensä 15 pelastusalusta kunnioittaa merellä menehtyneiden muistoa Helsingissä pyhäinpäivänä 31.10. Paraatin jälkeen alukset ovat avoinna yleisölle Eteläsatamassa.
Yksi suurista ORC-kilpailujen klassikoista Middle Sea Race sai piristävästi sinivalkoista väriä, kun Timo Tavion ja Kimmo Nordströmin kipparoima Calamity nousi MOCRA-luokan voittajaksi ja vielä...
Saaristomeri ei tarvitse yhtään ylimääräistä ravinnepäästöä. Suurimmat päästöt vaativat suuria toimia, mutta pieniinkin pitää tarttua. Siksi Pidä Saaristo Siistinä ry on asentanut Saaristomerelle...
Noin yhdeksänmetrinen moottorivene oli vaarassa upota Hangon läntisellä merialueella sunnuntai-iltana. Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri vinssasi kaksi henkilöä turvaan voimakkaassa...
Inkoon edustalta on löytynyt hylky, joka Museovirastossa tunnistettiin Englannissa vuonna 1864 valmistuneeksi purjealus Bedfordiksi. Alus upposi vuonna 1865 matkallaan Pietarista Amuriin. Hylyn...
Kaarinan kaupunki järjestää lokakuussa avoimen työpajan, jossa asukkaat, maanomistajat ja yrittäjät voivat esittää näkemyksiään Saaristotien tulevan linjausmuutoksen ja uuden Paraistenväylän...
Poliisin ja Rajavartiolaitoksen merellinen erikoisjoukkoharjoitus kerää lähes neljäsataa viranomaista ja kansainvälistä yhteistyökumppania yhteen lokakuussa Helsinkiin. Toimintaa on päivin ja öin.
Länsi-Uudenmaan poliisia työllisti syyskuun alusta etenkin Inkoon ja Raaseporin pienvenesatamiin kohdistunut rikossarja, jossa anastettiin useamman päivän aikana veneiden isoja perämoottoreita.
Helsingin kaupunki jatkaa ranta-alueidensa mylläämistä. Nyt liipasimen alla on Tammisalon ja Roihuvuoren välissä sijaitseva Strömsinlahti sekä Porosaaren viheralue. Merivesitulvariskin takia...