Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Kiivaasti kasvava Saxdor Yachts on saanut tuotannon käyntiin Puolan ja Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa. Ensimmäinen Yhdysvalloissa valmistettu Saxdor 320 GTO esitellään viiden muun Saxdor-mallin...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Turussa kehitetään autonomisiin drooneihin perustuvia palveluja, ja yrityksille tarjotaan mahdollisuuksia testata teknologiaa aidoissa olosuhteissa. Saaristo nähdään kehitysympäristönä ratkaisuille,...
Naantalin valotaidefestivaali Lux Gratiae järjestetään 22.–25. lokakuuta. Tänä vuonna paikalliset junioripurjehtijat vievät valoa merelle jollillaan, joiden rikit koristellaan valoilla.
Auvaisbergin siltatyömaan kohdalla oleva työsilta rakennetaan jälleen yhtenäiseksi 1. marraskuuta alkaen. Samalla työsillassa ollut veneilijöiden kulkuaukko Kuusistonsalmessa suljetaan.
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Vilkkaimman veneilykauden jälkeen moni jatkaa vesillä pitkälle syksyyn. Syksyn edetessä kylmät vedet, nopeasti vaihtuva sää ja pimenevät illat tuovat kuitenkin veneilyyn uusia haasteita.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Porvoon saaristossa sijaitseva Pellinge Marina on asetettu myyntiin. Kaupan kohteena ovat kiinteistö rakennuksineen, laitureineen ja irtaimistoineen. Velaton myyntihinta on 3,9 miljoonaa euroa.
Printtimedian hiipuminen ja veneilylehtien keskittyminen Suomessa jatkuu, kun Fokus Media Finland lopettaa Venemestari-lehden julkaisun ja myy Venemestarin tilaajakannan Otavamedian Kippari-lehdelle.
Metsähallitus on valinnut Kemiönsaaren länsirannikolla sijaitsevan Ölmosin lomakylän uudeksi yrittäjäksi Chill Out Ölmosin. Yritys aloittaa mökkien vuokrauksen jo ensi viikolla ja yhdistää...
Savonlinnan Spahotel Casinon kiinteistö on päätynyt huutokauppaan. Vuoden 2026 sisävesien vierasvenesatamaksi valittu kohde kiinnosti ostajia jo ennen huutokauppaa, mutta kauppaan asti neuvottelut...
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden esitellä toimintaansa Vene 27 Båt -messuilla Helsingissä. Seuratorille otetaan mukaan 20 seuraa, ja hakuaika päättyy 1....
Metsähallitus on kunnostanut Naantalin saaristossa sijaitsevaa Sisulahden fladaa eli matalaa, lähes sulkeutunutta merenlahtea. Lahden suulle palautettiin luonnonmukainen pohjakynnys, joka hidastaa...
Tanskan pisin avomerikilpailu Garmin Round Denmark Race vakiinnuttaa paikkaansa pohjoisen Euroopan haastavien kisojen joukossa. Ilmoittautuminen ensi kesän tapahtumaan alkaa 19. lokakuuta. Tähän...
Suomen ja Viron vapaaehtoiset meripelastusjärjestöt kehittävät yhteistä toimintamallia Suomenlahden merellisiin kriisitilanteisiin. Vuoden hankkeessa parannetaan valmiuksia viestintäkatkoihin,...
Nordic Marine Expo kokoaa yhteen ammattikäyttöön tarkoitetut veneet sekä navigoinnin, propulsion, pelastustoiminnan ja turvallisuusteknologian uusimpia ratkaisuja. Messujen ensimmäinen päivä on...
Saaristomerellä sijaitsevan Jurmon saaren osakaskunta on päättänyt aloittaa saarta ympäröivän merialueen pysyvään suojeluun tähtäävän prosessin. Yli 23 000 hehtaarin alue rauhoitetaan ensin kolmeksi...
Mallivuoden 2027 Bella- ja Flipper-mallit ovat kokeneet kevyen faceliftin.
Vielä ehdit vastata Boating Finland -tutkimushankkeen lyhyeen kyselyyn veneilykesän 2026 kokemuksistasi.
Sähköperämoottori leasingillä alkaen 1170 euroa kuukaudessa, sopimusaika kolmesta viiteen vuoteen. Tuukko hakeen?
Fintrafficin uusi merivaroitusten jakelupalvelu on otettu käyttöön syyskuun lopulla. Palvelu välittää merivaroitukset kansainvälisen S-124-standardin mukaisessa digitaalisessa muodossa aluksille ja...