Vanhat merikartat kertovat vallasta ja kaupankäynnistä – Uusi virtuaalinäyttely avaa merenkulun historiaa
Merenkulkijan kartastot -virtuaalinäyttely avaa näkymän vuosisatojen takaiseen merikarttahistoriaan. Maksuton digitaalinen näyttely esittelee neljä merikartastoa 1600–1800-luvuilta ja valottaa navigoinnin, kaupan ja vallankäytön yhteyksiä Itämerellä.
Itämerellä on purjehdittu jo viikinkiajoista lähtien, mutta merenkulkua helpottavia karttoja alettiin laatia vasta 1500-luvun lopulla. Näistä kartoista kehittyi arvokkaita dokumentteja, jotka sisälsivät keskeistä navigointitietoa ja joita suojeltiin tarkasti.
Kartat opastivat merenkulkijoita kulkemaan kapeilla väylillä, väistämään karikkoja ja löytämään oikeaan satamaan. Samalla ne tallensivat sivuilleen myös laajempaa tietoa aikakauden kauppareiteistä, vallankäytöstä ja merellisestä ympäristöstä.
– Vanhat merikartastot eivät ole vain navigoinnin apuvälineitä, vaan aikansa peilejä. Ne kertovat, mitä meristä tiedettiin, mitä ehkäpä pelättiin ja mihin uskallettiin purjehtia. Merikartoissa yhdistyy tieteen, taiteen ja historian kudelma, joka tekee niistä ainutlaatuisen arvokkaita, kertoo John Nurmisen Säätiön julkaisu- ja kokoelmapäällikkö Maria Erkheikki.
Strategisia aseita
Merenkulkijan kartastot -näyttely tuo esiin, kuinka merkittävä strateginen ja sotilaallinen rooli merikartoilla oli aikana, jolloin merireitit olivat nopein ja usein ainoa tapa liikkua suurvaltojen välillä.
Tarkat kartat mahdollistivat laivastojen liikkumisen kapeissa salmissa, saaristoissa ja vaikeakulkuisilla rannikoilla. Samalla ne vaikuttivat siihen, kuka hallitsi merireittejä ja kauppaa. Satamien ja markkinapaikkojen merkitseminen kuvastaa merikuljetuksiin perustuvan kaupankäynnin keskeistä roolia Itämeren taloudessa.
Merikartat kuvasivat väyliä, satamia, syvyyksiä ja rannikon muotoja – tietoa, joka saattoi pelastaa aluksen karilta ajautumiselta. Rannikkosiluettipiirrokset olivat tärkeä osa aikakauden merikarttoja. Ne esittivät, miltä rannikko tai yksittäinen maamerkki näytti eri etäisyyksiltä ja suunnista katsottuna. (Laurie & Whittle, 1809).
Myös menneinä vuosisatoina karttoja hyödynnettiin tiedustelussa samaan tapaan kuin tänään. Ruotsin, Venäjän ja Britannian kartastot sisälsivät yksityiskohtaista tietoa satamista, linnoituksista ja väylistä, joita voitiin käyttää sotatoimissa. Karttojen hallinta oli vallankäyttöä: esimerkiksi Tanskan salmien tarkka kartoitus auttoi valvomaan pääsyä Itämerelle, ja Pietarin ympäristöä kuvaavat venäläiskartat heijastivat pyrkimystä turvata pääkaupunki mereltä käsin.
Vanhojen merikarttojen koristeelliset yksityiskohdat toimivat aikansa kuvakertomuksina alueiden elinkeinoista, kulttuurista ja luonnosta. Karttojen nimikehyksiä eli kartusseja koristivat symbolit ja arkielämän kohtaukset: Ahvenanmaan kartassa on kuvattu helmenkalastajia, Tukholman saariston kartassa rautakaivoksen masuuni kohoaa kaivosmiesten rinnalla, ja Vienanmeren kartassa tanssivat karhut viittaavat Venäjän luontoon ja kansanperinteeseen.
Arvokkaat atlakset verkkoon
John Nurmisen Säätiön merellisessä kokoelmassa on lähes tuhat vanhaa karttaa Itämeren ja pohjoisten alueiden historiasta aina 1400-luvulta lähtien. Kokoelman keskeisiin osiin kuuluu kahdeksan atlasta, joista osa on mukana Merenkulkijan kartastot -virtuaalinäyttelyssä. Atlakset ovat kirjan muotoon sidottuja merikarttakokoelmia, ja näyttelyssä tarkastellaan muun muassa ruotsalaisen, hollantilaisen, venäläisen ja englantilaisen kartaston taustoja.
Kartastot digitoitiin viime vuonna, ja ne ovat nyt ensimmäistä kertaa näin laajasti yleisön nähtävillä. Digitointi vähentää tarvetta käsitellä hauraita alkuperäisaineistoja ja mahdollistaa niiden sisällön laajemman saavutettavuuden verkossa.
Kartussin karhut symboloivat sekä Venäjän voimakasta ja villiä luontoa että Venäjän kansankulttuuria – ”tanssivat karhut” olivat tuttuja viihdyttäjiä toreilla ja juhlapäivinä. Tässä kartan kuvastossa karhun hahmon voi nähdä muuttuvan vertauskuvaksi: kesytetty karhu esittää itäisen luonnon ja kulttuurin alistumista läntisen järjestyksen ja kauppavallan alle. (Van Keulen, 1788).
Kartat digitoitiin osana Älymeri-hanketta, jossa kehitettiin myös tekoälyavusteinen näyttelysuunnittelualusta. Alusta on tarkoitettu tukemaan sekä digitaalisten että fyysisten näyttelyiden kuratointia yli kokoelmahallintajärjestelmien.
Säätiössä pidetään mahdollisena myös jatkoyhteistyötä digitoitujen kartastojen hyödyntämisessä. Aineiston laajemmasta avaamisesta ei ole vielä tehty päätöksiä, mutta esimerkiksi tekoälyä hyödyntävät näyttely-yhteistyöt nähdään yhtenä tulevaisuuden mahdollisuutena.
– Olemme avoimia yhteistyölle sen suhteen, miten digitoituja merikartastoja ja niiden jatkokäyttöä voidaan kehittää. Päätöksiä esimerkiksi aineiston laajemmasta avaamisesta ei ole vielä tehty, mutta keskustelut ja uudet ideat ovat tervetulleita. Kiinnostava ajatus on esimerkiksi näyttely-yhteistyöt, joissa hyödynnetään tekoälyä. Tekoälyn avulla voimme löytää eri organisaatioiden digitoiduista kokoelmista uudenlaisia näyttelyteemoja ja lähestymistapoja, Erkheikki kertoo.
Merenkulkijan kartastot -virtuaalinäyttelyyn pääsee tutustumaan verkossa tästä.
