Falcon BR 7 (2018–) Alumiinia apajille
Mahtuuko mukaan?
Falconin mallimerkintä lupailee BR 7:n kurottavan seitsemän metrin kokoluokkaan, mutta ihan sinne ei tilojen puolesta ole asiaa, vaikka kokonaispituudessa (6,51 m) on mitan tasalukuun seitsemän pyöristykseen oikeuttava sentti.
Oikea vertailuryhmä BR 7:lle löytyy kuitenkin 6–6,5-metrisistä kilpailijoista. Niidenkin joukossa BR 7:n sisäpituus (keulapiikin laipiosta takapenkin selkänojaan) jää jopa puolikin metriä parhaita lyhyemmäksi, mutta sisäleveydessä Falcon on kärkipäätä.
Sekä etu- että taka-avotilan käytettävyys ja muunneltavuus on Falconissa hyvällä tasolla. Keulassa on alunperin bowridereille tunnusomainen "hevosenkenkä", eli keulasta molemmille laidoille yhtenäisenä jatkuva penkki, joka valtaosasta nykyisistä skandinaavisista bowridereista puuttuu.
Täytelevy on vakiovaruste, patjat maksavat 460 euroa. Niiden myötä Falconin keulaosasto on useimpia kilpailijoita monikäyttöisempi. Se toimii tavarankuljetustilana, kalastustasona, oleskelu- ja matkustuspaikkana tai aurinkotasona.
Taka-avotilan kalustuksessa on tyydytty suoraan takapenkkiin, vaikka muutamiin kilpailijoihin saa mukavamman kulma- tai u-sohvan. Esimerkiksi jalkatilaa takapenkillä istuvilla on reilusti, mutta kokonaisuutena Falconin taka-avotila ei tunnu mitenkään erityisen tilavalta.
Pöytä, takapenkin laajennustaso ja patja valitaan mukaan lisävarusteina. Pöytää ja laajennustasoa ei voi käyttää yhtä aikaa, sillä aktiviteettitaso syö käytännössä kaiken lattiapinta-alan ohjaamon penkkien takaa.
Säilytystiloja on kaikkiaan varsin paljon, joten tavaraa mahtuu mukaan reilusti. Apukuskin pulpetin sisällä oleva tavaratila on suuri, mutta varsinkaan pienempien tavaroiden kaivaminen sieltä esiin ei ole erikoisesti aukeavasta pulpetin etureunasta johtuen aina helppoa.
Positiivisessa mielessä erikoista on Falconissa oleva lattialuukku ja sen alla oleva tilava, peräti 2,3 metriä pitkä ruuma. Pääkilpailijoissa vastaavaa säilytystilaa ei ole.
Kuvat
Tilamitat (cm)
![]() |
||
Sisäpituus | 303 | (lattiatasossa) |
426 | (istuintasossa) | |
Sisäleveys | 83 | (keulassa) |
181 | (pulettien edessä) | |
199 | (ohjaamossa) | |
195 | (perässä) | |
Keulataso | 58 | (pituus) |
Uimatasot | 61 + 37 | (pituus) |
Kulkuleveys | 42 | (pulpettien välissä) |
Aurinkotaso | 147 x 85–180 | (keula, p x l) |
190 x 100 | (perä, p x l) | |
Ohjaamo | 56–71 | (ratista selkänojaan) |
62/79 | (ratista lattiaan) | |
46–56 | (istuinkorkeus) | |
129 | (tuulilasin korkeus) |
- 03.07.2025 Uutinen EPC Fun Run, Tammisaari, 5.7.2025
- 07.07.2025 Uutinen Suur-Saimaan Ajot, Lappeenranta 12.7.2025
- 28.06.2025 Uutinen Helppoja hengähdyshetkiä kaupunkikohteissa
- 28.06.2025 Ensiesittely Technohull XPD 46 (2026–)
- 07.07.2025 Uutinen Suomalainen sähkövenevalmistaja hakeutui konkurssiin
- 26.06.2025 Ensiesittely Jeanneau Sun Odyssey 415 (2026-)
- 25.06.2025 Uutinen Uusi ruotsalainen alumiinivenemerkki Suomen markkinoille
- 28.06.2025 Ensiesittely Technohull XPD 46 (2026–)
- 25.06.2025 Video Vene 25 Båt: Koillisväylä
- 03.07.2025 Video Arronet Arrofoil 25 Cabin (2025–)
- 18.06.2025 Video Paukkuliivin huolto
- 27.06.2025 Video Vene 25 Båt: Hamnsundet, Ahvenanmaa
- 24.06.2025 Uutinen Brush'n Go -pesurien sijainnit Sailmateen
- 16.06.2025 Ensiesittely Garmin GPSMAP 1523xsv (2025–)
Uusimmat
- 09.07.2025 Ensiesittely Garmin Quatix 8 (2025–)
- 09.07.2025 Uutinen Perinteiset laituritanssit Jurmon satamassa 19.7.2025
- 09.07.2025 Uutinen Saariston sirkusfestivaali, Kustavi, 12.7.-27.7.2025
- 09.07.2025 Uutinen Risteilemällä Kauppatorilta Pentalaan
- 08.07.2025 Uutinen Kesäviikko Tackorkissa 9.–12.7.2025
- 08.07.2025 Uutinen Saaristomerta tutkitaan pinnan alta
- 08.07.2025 Uutinen Garmin ORC Doublehanded Europeans 5.–12.7.2025