Finnmaster T9 (2022–) – Mukavasti massiivinen
Mahtuuko mukaan?
Kookkaan daycruiserin tilojen keskiössä on luonnollisesti avotila, jossa lääniä riittää. T9:ssä isoin elementti on perästä paapuurin laidalle kaartuva kulmasohva, jonka pidempi sivu on yli kaksimetrinen ja lyhyempikin vain karvan alle. Iso kulmasohva on myös mukava. Sohvan ääressä oleva pöytä on asennettu sähköiselle jalalle.
Pentteri on puristettu monessa daycruiserissa mahdollisimman pieneksi, mutta T9:ssä se on runsas. Yhtenäisen kannen alla on lieden ja pesualtaan lisäksi poikkeuksellisen paljon laskutilaa. Pentteriin kuuluu vakiona iso jääkaappi, jonka ovi aukeaa molempiin suuntiin.
Kolmen istuttava komentosilta on matalan askelman verran taka-avotilaa ylempänä, millä on luotu lisää korkeutta kannen alle. Korkeusero tekee kajuutan kulkuaukosta hiukan haastavan, eikä luontevaa askellusta tahdo heti löytyä. Portaikkoa voisi vielä hioa, muutenkin kuin teräviltä kulmiltaan.
Kajuuttaan päästyä kulkuongelmat haihtuvat mielestä nopeasti. Pääkajuutta on isojen ikkunoiden ansiosta avara ja valoisa, ja viihtyisäksi viimeistelty.
Daycruisereille tyypilliseen tapaan kajuutassa ei ole täyttä seisomakorkeutta. Jos sitä kaipaa, tulee katseet suunnata korkeampirunkoisiin ja -kantisiin sportcruisereihin. T9:n kajuutassa on kuitenkin pukeutumista helpottava ja pienimuotoisen oleskelunkin mahdollistava minisohva paapuurin laidalla.
Toiletti on eriytetty muusta kajuutasta ovella ja laipioilla, ja on kooltaan hyvinkin tilava. Pinta-ala riittää isonkin ihmisen kääntymiseen ja liikkumiseen, mutta pumppaamiselle ei ole tarvetta: wc-istuin on varustettu sähköisellä huuhtelulla.
Kajuutan 165 sentin seisomakorkeus on riittävä suhteellisen sujuvaan toilettiin siirtymiseen ja siellä asioimiseen.
Loput kajuutasta on valjastettu makuutiloille. Keulassa on styyrpuurin sivulle levittyvä, aikuisten mitoissa oleva parivuode. Avotilan alle työntyvä keskivuode on sen sijaan pienehkö: sen pituus on vain 180 ja leveys 120 senttiä. Ilmatilaa vuoteen yläpuolella on 75 senttiä, mikä on daycruiserien luokassa huomattavan runsaasti.
Kuvat
Tilamitat
Ulkotilat | cm |
Uimatasojen pituus | 105 |
Avotilan sisäpituus | 260 (lattiatasossa) |
350 (istumatasossa) | |
Avotilan sisäleveys | 275 |
Sohva | 195 x 210 |
Paapuurin istuin | 70 |
Ohjaamo | cm |
Istumakorkeus | 51 / 65 |
Ratista selkänojaan | 53–68 |
Ratista lattiaan | 71–89 |
Tuulilasin korkeus | 145 |
Sisätilat | cm |
Kajuutan seisomakorkeus | 165 |
Toiletin seisomakorkeus | 160 |
Keulavuode | 200 x 90–205 |
Pistopunkka | 180 x 120 |
Sohva | 90 |
Oviaukko | 100 x 65 |
- 23.04.2025 Uutinen Espoonlahdessa hengenvaarallinen työteline veneilijöiden reitillä
- 19.04.2025 Uutinen Traficom kuulutti Inkoon Barösundin kielto- ja rajoituspäätöksestä
- 20.04.2025 Ensiesittely Itama 54 (2026–)
- 09.04.2025 Ensiesittely Marex 390 Scandinavia (2026–)
- 11.04.2025 Kokeilu Silver Condor Cabin (2025–)
- 17.04.2025 Ensiesittely Invictus ST 550 (2026–)
- 12.04.2025 Uutinen Jasper Pääkkönen avaa ravintolan Tervasaareen
- 20.04.2025 Ensiesittely Itama 54 (2026–)
- 17.04.2025 Ensiesittely Sunbeam 29 GT (2025–)
- 25.04.2025 Video Videoesittely: Yamarin 60 DC ja Yamarin 63 DC
- 12.04.2025 Ensiesittely Saffier SL46 Med (2025-)
- 26.04.2025 Ensiesittely Scanstrut Ultra -laturi (2025–)
- 25.04.2025 Ensiesittely JOOOL hybridipropulsio (2025–)
- 05.05.2025 Uutinen MaiOR 2025 Kiel
Uusimmat
- 08.05.2025 Uutinen Merenkurkun maailmanperintöalueen sähkölossi kulkee taas
- 07.05.2025 Satamat Rööläfest 7.6.2025, Röölä
- 07.05.2025 Uutinen Poliisi kiinnostui Muulon sillan työmaasta
- 06.05.2025 Uutinen Saaristomeren luontoarvoja kartoitetaan tulevana kesänä
- 06.05.2025 Uutinen Oulusta varastettu Mård 600 -moottorivene
- 06.05.2025 Uutinen Haussa uusia VesiturvallisuusLähettiläitä
- 06.05.2025 Uutinen Musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly!