Sivustolla 85 vierailijaa

14.05.2019

Mitä uutta?

Sealine on ollut vahvasti mukana sekä sportcruiserien että cabincruiserien kehityksessä. Sealinen kohdalla cabincruiserien eli C-sarjan uusi tuleminen kulminoituu C330-mallin esittelyyn vuonna 2015.

Se oli moderni, jopa aikaansa edellä oleva näkemys perinteisestä kansisalonkityyppisestä veneestä, johon Sealine oli onnistunut pakkaamaan monta nykyisin jo itsestään selvää toimintoa ja ominaisuutta, kuten epäsymmetriset sivukannen, ohjaamon sivuliukuoven, vastakkaisiin suuntiin avautuvat kansisalongin ja avotilan liukukattoluukut, kokonaan avattavan takaseinän, suuret ikkunat sekä keulakannen oleskelutilan.

C390 omaa selvän sukunäön Sealinen muihin C-sarjalaisiin, mutta tiloiltaan se asettuu selvästi lähemmäs suurempaa C430:stä kuin pienempää C330:stä.

C390:n erikoisuus on valittavissa oleva kolmen makuukajuutan tilaratkaisu, jollaisen keski- tai eteläeurooppalaiset venevalmistajat vain harvoin toteuttavat alle 40-jalkaisiin veneisiin. Pohjoismaisten venevalmistajien keskuudessa alle 40-jalkaiset kolmen makuutilan perheveneet ovat vuosien saatossa olleet yleisempiä.

Ulkonäöllisesti selkeimmin tunnistettava yksityiskohta paljastuu, kun avotilan keulaa kohti avautuva kattoluukku avataan. Sen mukana avautuu nimittäin myös katon peräpääty, joten katon sivureunat jäävät sojottamaan kuin taakse suunnatut sarvet. Ulkonäöstä on jokaisella varmasti oma mielipiteensä.

Sähköisesti napin painalluksella avautuvat ja sulkeutuvat kattoluukut ja konehuoneen luukut alkavat olla jo tavallisia, joten Sealine on laittanut pykälän paremmaksi. C390:een saa sähköisesti avattavat kansisalongin sivuikkunan sekä avotilaan sähkösäätöisen pöydän ja sohvan selkänojat. Sohvan levittäminen aurinkotasoksi käy siten helposti.

Runkoikkunat ovat viime vuosina kasvaneet kokoa oikeastaan kaikenlaisissa moottoriveneissä, mutta cabincruisereissa ikkuna-alaa on kasvatettu myös kattoikkunoissa ja kansisalongin sivuikkunoissa, niin myös C390:ssä. Sen katossa on kattoluukkujen välissä rivi kattoikkunoita ja sivuikkunat on venytetty alareunastaan niin korkeiksi kuin mahdollista.

Keulakannen oleskeluratkaisut ovat viime vuosina kehittyneen vilkkaasti, esimerkiksi aurinkopatjojen ylös nostettavilla selkänojilla. C390:ssä patja on kiinteä, mutta keulaan on muotoiltu kahden istuttava sohva, jossa sopivissa olosuhteissa kelpaa kyllä istuskella ja ihailla auringonlaskua.


Kuvat

Tekniset tiedot

Pituus 11,99 m
Leveys 3,85 m
Syväys 1,19 m
Korkeus 3,80 m
Paino 10 520 kg
Pohjakulma Ei ilmoiteta
Polttoainesäiliö 900 l
Vesisäiliö 400 l
Septisäiliö 170 l
Kulutusakku 260 Ah
CE-luokitus C/B
Kantavuus 14/10 henk.
Makuupaikkoja 4 + 2 tai 6 + 2 kpl
Tehoalue 2 x 300–370 hv
Moottorityyppi Sisäperämoottori, diesel
Testimoottori 2 x 370 hv Volvo Penta D6-370 DPH
Huippunopeus 34,0 kn @ 3 650 r/min
Kuutus @ 25 kn 3,6 l/mpk @ 3 000 r/min
Melutaso @ 25 kn 75 dB(A) @ 3 000 r/min

Lisä- ja yhteystiedot

Valmistusmateriaali Lujitemuovi
Valmistusmaa Saksa
Valmistaja Sealine, Hanse Group, Saksa | www.sealine.com
Maahantuoja HanSail Oy, Helsinki | www.hansail.fi

Hinnat ja moottorivaihtoehdot

384 340 € 2 x 300 hv Volvo Penta D4-300 DPH
409 020 € 2 x 370 hv Volvo Penta D6-370 DPH
425 950 € 2 x 370 hv Volvo Penta D6-370 DPH Joystick
Hinnat tehtaalla Saksassa

Keskustele