Kello veteli vuorokauden viimeisiään, kun tavarat olivat kutakuinkin paikoillaan ja lapset kaatuneet punkkaan. Jäädäkö vai lähteä, edes johonkin?
Täysin muodollinen kysymys, kone räjäytettiin käyntiin ja menoksi. Olihan lähes täysikuu ja tyyntä. Kuopiosta lähdettäessä Iivarinsalo on vain muutaman mailin päässä, ja sieltä löytyisi kaikille avoin retkisatama, jossa olisi vieläpä laituri ja kiinnityspoijut. Luksusta retkisatamien mittakaavassa!
Matka fiilisteltiin kattoluukut ja kuomu auki, koska ilma oli lempeän lämmin ja tyyni. Rantautuminen luukut levällään, t-paidassa ja shortseissa olikin sitten iso virhe. Ainakin kaikkien muiden paitsi iivarinsalolaisen hyttysen mielestä, joita oli ilma mustanaan, pian myös Aquador. Katon vaalea keinonahkaverhoilu oli kiva, mutta nyt se on verisiä läiskiä täynnä.
Inisevä yö kului hitaasti, mutta lopulta uusi päivä valkeni aurinkoisena itätuulessa, joka kävi suoraan kylkeen. Toisella puolella saloa kaikki oli toisin. Uskomattoman hienot hiekkarannat kylpivät tyyninä auringossa. Talviturkki lähti, vaikka kylmää oli. Saimaan vesi tuntui silti iholla hyvältä ja veden kylmyys sai ainakin hetkeksi unohtamaan kutinan.
Virkistäytymisen jälkeen olimme valmiit kohtaamaan ensimmäisen ennakoidun haasteen, sulkuportillisen kanavan. Konnuksesta selvittiin lopulta vähällä, eli vain kipparille jäi parannettavaa.
Seuraava haaste onkin sitten isompi. Tämä teksti tulee Taipaleen yläportin juurelta...
