Airistolla viime kesänä moottoriveneellä purjeveneeseen törmänneelle kuljettajalle vaaditaan rangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Kaksi kuolonuhria vaatinut Airiston veneturma on etenemässä oikeuskäsittelyyn. Osa epäillyistä rikosnimikkeistä saattaa olla jopa vakavampia, kuin mitä poliisi esitutkinnassa arvioi. Rikosnimikkeinä jutuissa ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kaksi törkeää kuolemantuottamusta ja törkeä vammantuottamus.

Moottorivene törmäsi purjeveneeseen Airistolla viime vuoden elokuussa, minkä seurauksena purjeveneessä olleet, vuosina 1969 ja 1973 syntyneet veljekset menehtyivät. Veneiden kyydissä oli muitakin henkilöitä, mutta he eivät saaneet vakavia vammoja.

Purjevene kulki turman aikaan Turusta etelän suuntaan Airistolla. Ennen törmäystä moottorivene tuli Airiston matkailukeskuksesta länteen päin. Aiemman arvion mukaan purjevene kulki noin kuuden solmun ja moottorivene noin 23–25 solmun matkavauhtia ennen törmäystä. Moottorivene oli purjevenettä kookkaampi ja törmäyshetkellä se tuli purjeveneeseen nähden takaviistosta.

Moottoriveneen kuljettaja ei ole osannut selittää, miksi ei havainnut purjevenettä. Tämän hetken arvion mukaan tähystyksessä on tapahtunut rivakassa vauhdissa hetkellinen herpaantuminen, mikä on johtanut vakavaan onnettomuuteen.

  • Teksti: Pekka Säilä
  • Kuva: Rajavartiolaitos

Uusimmat

Perämoottorivarkauksia Porvoossa – Poliisi pyytää havaintoja - Uutinen - Totalvene.fi

Perämoottorivarkauksia Porvoossa– Poliisi pyytää havaintoja

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 15.–16.2 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Porvoossa Melatiellä...

Talsinki Quarter sai rakennusluvan – Suomalaisten suosima Tallinnan vierassatama saa uuden ympäristön - Uutinen - Totalvene.fi

Talsinki Quarter sai rakennusluvan– Suomalaisten suosima Tallinnan vierassatama saa uuden ympäristön

Tallinnan ydinkeskustan ranta-alueelle suunniteltu Talsinki Quarter on saanut rakennusluvan. Hanke...

Fairline julkisti lähivuosien strategian – Perinteikäs brittimerkki pyrkii takaisin pinnalle - Uutinen - Totalvene.fi

Fairline julkisti lähivuosien strategian– Perinteikäs brittimerkki pyrkii takaisin pinnalle

Viime vuonna konkurssin kautta uuden omistajan saanut Fairline osoittaa jälleen elonmerkkejä.

Boot 2026: Navan T30 – Enemmän avotilaa - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Navan T30– Enemmän avotilaa

Navan on Brunswickin uusin venemerrki, joka kuuluu konsernin sisällä saman sateenvarjon alle kuin...

Venemyyjän vihjeet

Grandezza 23 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 23 DC

2007 29 900 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen liikkeeseemme tai ota yhteyttä.

Myyjä: Venekeskus

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Falcon C7 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Falcon C7

2024 72 380 €

Uusi, jykevä ja monikäyttöinen Falcon C7 heti varastosta! Lisävarusteena: Simrad Glass Bridge GO9 + HDI-anturi + anturiteline, Antifouling, Kattoluukku, BB

Myyjä: Venemaailma

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Flyer 750 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Flyer 750

2006 39 900 €

Beneteau Flyer 750 vuosimalli 2006 Suzuki x 2 vuosimalli 2006 käyttötunnit 340 h

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Quicksilver 755 Pilothouse - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Quicksilver 755 Pilothouse

2015 48 900 €

Juuri huollettu ja valmiiksi vesille laskettu Quicksilver Pilothouse kaupan valmiina heti luovutukseen varmalla 150hv Mercuryn koneella. Huollettu ja säilytetty liikkeessä vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Four Winns 245 Vista - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Four Winns 245 Vista

2005 27 900 €

Volvo Penta 5.0GXI 270 Hv , vuosimalli 2005 Käyttötunnit 750 h

Myyjä: Venemaailma

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku