Kaupunkijuhannuksen suosijoille avautuu uudenlainen mahdollisuus keskikesän viettoon, kun merikeskuksen näyttelyt ja muut palvelut pidetään auki myös juhannuksena.

Forum Marinumissa avaamista on valmisteltu muun muassa suojaamalla lipunmyyntipisteet, ja turvavälien vaalimiseksi museovieraita tullaan ohjaamaan yhdenmukaisiin kulkusuuntiin näyttelyitä kierrettäessä. Yleistä siivousta lisätään ja näyttelytilojen irtaimistoa on poistettu muun muassa Lasten merimuseossa. Kassoilla käy ainoastaan korttimaksu, ja osa museon pääsylipuista on myös mahdollista hankkia etukäteen Visit Turun verkkokaupasta.

Alkuvuodesta yleisön suosiota nauttinut koko perheen eläinaiheinen näyttely Lemmikit laineilla ehti olla avoinna vain joitakin viikkoja, ennen kuin koronarajoitukset sulkivat ovet. Merimiesten lemmikkien lisäksi uutuusarvoa on museon mittavaa laivapienoismallikokoelmaa koostavalla katseluvarastolla, joka raottaa verhoa yleisölle näkyvien näyttelyiden ja museoammatillisen kokoelmatyön välillä.

Yleisön toivomuksesta Laivaston soittokunta 100 vuotta -näyttely jatkuu Suomen Joutsenella vielä tämän kesän ajan.

www.forum-marinum.fi

www.visitturku.fi