Kuivasaaren kunnialaukauksetRäjähtävä itsenäisyyspäivä
Suomi 100 itsenäisyyspäivän kunniaksi Kuivasaaresta ammutaan historialliset kunnialaukaukset.
Huomenna 6. joulukuuta Kuivasaaresta kajahtaa, kun Suomen suurimmalla vielä ampumakunnossa olevalla museotykillä eli "Kuivasaaren Järeällä" tai "Wanhalla Rouvalla" ammutaan molemmilla putkilla täyspanoslaukaukset Suomen itsenäisyyden kunniaksi klo 16.00 ja 16.01. Kuivasaari sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Suomenlinnasta etelään, Harmajan vieressä.
Ammuntaa voi seurata Helsingin rannoilta tai veneestä. Veneellä liikkuvien tulee kuitenkin tarkistaa ja huomioida varoalueet osoitteesta www.mil.fi.
Kunnialaukaukset ovat 150 kilon ruutipanoksen vauhdittamia vesipusseja. Pamauksien ja suuliekkien odotetaan olevan vaikuttavia. Obuhov-merikanuunat ovat 12 tuumaisia eli putken sisähalkaisija on 305 mm. Putken pituus on yli 15 metriä, paino 50 tonnia ja ammuksen kantomatka yli 40 kilometriä.
Nyt suoritettavat kunnialaukaukset jäänevät "Wanhan Rouvan" viimeisiksi, sillä niiden jälkeen tykkiä ei pidetä enää toimintakunnossa vaan se museoidaan. Kuivasaaressa on yhä Suomenlinnan Rannikkotykistökillan museoimia ja ylläpitämiä tykkejä yhteensä 22.
Uusimmat
Boot 2026: Aquila 42 Coupe– Kaksi runkoa ja foili välissä
Aquila 42 Coupe on kahdella rungolla ja niiden välissä olevalla kiinteällä kantosiivellä...
Boot 2026: Lagoon 38– Suurista toiseksi pienin
Muhkeutta minimikoossa, voisi kuvata maailman suurimman katamaraanivalmistajan uusinta ja samalla...
Suurkauppa muhimassa– Donerail teki tarjouksen MarineMaxista
Sijoitusyhtiö Donerail Group on tehnyt ostotarjouksen maailman suurimmasta satama- ja...
Sailmate ja Vertti.io yhdistyvät – Reittisuunnitteluun uusi työkalu
Sailmate ja reittisuunnittelupalvelu Vertti.io yhdistyvät, ja samalla Sailmaten verkkopohjainen...