Tämän vuoden tilaisuudessa puheen pitää Helsingin piispa Teemu Laajasalo, ja Mikaelin laulajat esiintyvät Jukka Okkosen johdolla. Ohjelmaan sisältyy hiljainen hetki merellä menehtyneiden muistoksi. Vuosittain järjestettävässä tilaisuudessa seppeleenlaskuvuoro kiertää eri merenkulkujärjestöjen kesken. Tänä vuonna seppeleen laskee Helsingin Laivapäällystöyhdistys ry.

Samaan aikaan merellä kunnioitetaan menehtyneiden muistoa: Meripelastusseuran alukset ja Suomenlahden merivartiosto osallistuvat ohimarssiin Kaivopuiston ja Eiranrannan edustalla. Seremonian jälkeen yleisö voi tutustua aluksiin Kauppatorin rannassa klo 14.30 saakka.

Laulua, hiljaisuutta ja yhteistä muistohetkeä

Tilaisuus alkaa Mikaelin laulajien esittämällä Ilkka Kuusiston säveltämällä ja Tauno Heiskasen sanoittamalla kappaleella Todellinen rauha. Sen jälkeen Laajasalo pitää päivän puheen. Hiljaisen hetken aikana kunnioitetaan merellä menehtyneiden muistoa, minkä jälkeen kuoro esittää ahvenanmaalaisen kansanlaulun Vem kan segla förutan vind. Seremonia päättyy lauluun Pyhäaamun rauha, jonka sävelsi P.J. Hannikainen ja sanoittivat Herman Råbergh sekä Hannikainen.

Muistotilaisuus on järjestetty vuosittain vuodesta 1968 lähtien, samana vuonna, kun muistomerkki pystytettiin, ja sen käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Merimieskirkko. Kunnianosoituksen jälkeen merenkulkujärjestöt tarjoavat kahvia Agricolan kirkon kryptassa osoitteessa Tehtaankatu 23. 

www.merimieskirkko.fi