Kermajärvellä saarissa veneellä liikkuneet hirvenmetsästäjät joutuivat pulaan, kun heidän käyttämäänsä avoveneeseen alkoi tulla vettä sisälle eikä pilssipumppu toiminut. Veneessä oli kolme henkilöä ja koira. Henkilöt saivat ajettua veneen saaren rantaan ja pääsivät itse myös melkein kuivina kuivalle maalle. Vene kuitenkin upposi osittain rantaan eikä sillä päässyt enää liikkeelle.
Saaresta metsästäjät onnistuivat soittamaan hätänumeroon, pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumasta kello 15.40. Seurue saatiin takaisin mantereelle vasta illalla, noin viiden tunnin päästä hälytyksestä.
Pelastuslaitos huomauttaa tiedotteessaan, että vesille lähtijöiden on hyvä varautua kylmiin keleihin varmistamalla, että kaikki laitteet toimivat myös pakkasessa. Lisäksi pelastuspuku on erinomainen turvavaruste.