Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt tuo esille kalastusta ja veneilyä 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa entistä vahvemmin. Vuosittain valittujen Messujen avo-, retki- ja yhteysveneen sekä matkaveneen lisäksi tällä kertaa messuilla palkitaan myös Messujen kalastusvene.

Valinnalla halutaan tuoda esille kalastusta ja erityisesti kalastusveneitä, sillä venemessuilla esitellään vuosittain useita kalastukseen teknisesti tai rakenteellisesti varustelua venettä. Voittajan valitsee ensi helmikuussa tuomaristo, joka arvioi kisaan osallistuvien veneiden soveltuvuutta kalastukseen.

Yleisö saa myös äänestää suosikkiaan messujen aikana. Kisassa mukana olevat kalastusveneet merkitään messuilla kyltein. Venemessuilla mukana olevat kalastusveneet saavat samalla uudenlaista näkyvyyttä.

– Tuhansien järvien ja pitkän rantaviivan Suomessa on lukuisia kalastajia, jotka tarvitsevat veneen. Nyt kun kalastusveneet nostetaan esiin messujen tarjonnasta, se helpottaa myös kalastusveneen valintaa. Toivottavasti kisa innostaa myös suomalaisia venevalmistajia panostamaan kalastusveneiden kehittämiseen entistä enemmän, tuomaristossa toivotaan.

Vene 25 Båt Messujen kalastusveneen valitsee tuomaristo, joka koostuu kalastusmedian sekä kalastusvälinealan merkittävistä toimijoista. Tuomaristossa ovat Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo, Kalastus-lehden ja kalamies.comin Antti Zetterberg sekä Metsästys ja Kalastus -lehden freelancer-toimittaja Timo Sarkkinen että Ruoto Oy:n vene-elektroniikka-asiantuntija Jani Mäkeläinen.

Messujen kalastusvene -kisaan voivat osallistua venemessuilla esiteltävät kalastusveneet, jotka ovat enintään kaksi vuotta vanhoja ja joissa on vähintään neljä teknistä tai rakenteellista ratkaisua kalastusta varten. Venemessuille osallistuvat yritykset voivat ilmoittaa veneitä kisaan 29.11. asti.

Kisaan osallistuvat veneet julkaistaan tammikuussa ja ne saavat sen jälkeen näkyvyyttä venemessujen kanavissa. Voittaja julkaistaan Venemessujen toisena viikonloppuna lauantaina 15.2.2025.

Voittajaa valittaessa tuomaristo ottaa huomioon, miten hyvin vene vastaa käyttötarkoitustaan ja miksi se on hyvä kalastusvene. Erikseen arvioidaan varustuksen tasoa, veneen layoutia, rakenne- ja tilankäyttöideoita ja näissä erityisesti uusia ratkaisuja, rakenteessa olevan tekniikan esilletuomista, tilojen toimivuutta ja ergonomiaa, hinta-laatuvaikutelmaa sekä uutuusarvoa. Ajo-ominaisuuksia ei tässä kisassa arvioida.

Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 25 Båt Helsingin kansainväliset venemessut 7.–16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Messujen veneet on valittu Vene Båt -messuilla jo vuodesta 1999.

www.venemessut.fi

  • Teksti ja kuva: Messukeskus

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy