Suosittu Örön vierasvenesatama jäi syksyllä jälleen ilman isäntää, kun sen edellinen yrittäjä ilmoitti lopettavansa kauden ensimmäisen kesän jälkeen. Viime viikolla Metsähallitus tiedotti, että saari on saanut uuden isännän, kun palkitun Bodön vierasvenesataman yrittäjäpariskunta lähtee luotsaamaan Örötä.

Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsevan Örön saaren yrittäjiksi on valittu Nina Liski-Tirkkonen ja hänen miehensä Janne Tirkkonen. Metsähallitus tiedotti valinnasta viime viikolla Metsähallituksen luontopalveluiden luontoon.fi -verkkosivuilla.

– Olemme innoissamme saadessamme mahdollisuuden olla mukana kehittämässä vetovoimaista ja monipuolista saaristokohdetta. Haluamme toivottaa tervetulleeksi kaikki aikaisemmat ja uudet kävijät, Nina Liski-Tirkkonen totesi tiedotteessa.

Perjantaina Tirkkoset saivat myönteistä julkisuutta, kun he vastaanottivat Bodön vierasvenesatamastaan Vuoden vierasvenesatama -palkinnon Helsingin Vene 20 Båt -messuilla. He voittivat rannikkoalueiden sarjassa Vuoden vierasvenesatama -palkinnon jo toisena vuotena peräkkäin.

Se, että Örö siirtyy juuri Bodön yrittäjien käsiin, sai tuoreeltaan hyvän vastaanoton muun muassa Saariston satamat
-Facebook-ryhmässä, jossa Örön siirtymistä uusien yrittäjien käsiin on jo käsitelty. Yli 25 000 jäsenen Facebook-ryhmä käsittelee erityisesti Saaristomeren vierasvenesatamien palveluita.

Örön tilanne on herättänyt huolta venekansan parissa, koska yrittäjien vaihtuvuus on saarella ollut tiuhaa sen jälkeen, kun saari avattiin yleisölle vuonna 2015.

Ensimmäinen yrittäjä häädettiin

Saaren ensimmäinen yrittäjä sai Metsähallitukselta häädön syksyllä 2018. Seuraava yrittäjä luopui ensimmäisen kesän jälkeen viime syksynä.

Nyt vaikuttaa siltä, että huoli Örön tulevaisuudesta on ainakin toistaiseksi ohi, koska uudella yrittäjällä on kokemusta siitä, mitä saaristokohteen pyörittäminen eteläisellä Saaristomerellä tarkoittaa.

– Aloitamme toiminnan Örössä kevään aikana, kotisivut ja varausjärjestelmä avautuvat myöhemmin helmikuussa, jolloin tiedotamme myös palveluiden alkamisen tarkemman aikataulun. Suunnitelmissa on kehittää palveluita kattamaan ison osan vuotta, pyrkimyksenä ympärivuotinen toiminta, Nina Liski-Tirkkonen sanoo.

oeroe

Örön vierasvenesatama on pienehkö, mutta kodikas ja suojaisa. Laiturin tuntumassa ovat kaikki veneilijöiden tarvitsemat palvelut: rantakahvila, vesi-wc, sauna, grillipaikka ja kioski. Muutaman sadan metrin päästä löytyvät lisäksi ravintola, hotelli ja kauppa. Laitureilla on käveltävät aisat ja pistorasiat maasähkölle. Sataman edustalla on kelluva septintyhjennyspaikka. Kuva: Arkistokuva / Marinetek

Uudet yrittäjät haluavat saarelle myös enemmän ympärivuotisia asukkaita.

– Haluamme myös saada saarelle lisää vakituisia asukkaita. Tavoitteena on, että saarelle muuttaa lähitulevaisuudessa työn vuoksi 3-4 henkilöä lisää nykyisten ympärivuotisten asukkaiden lisäksi.

Kahdeksan vuoden kokemus

Yrittäjäparilla on kokemusta saaristoyrittämisestä kahdeksan vuoden ajalta, aluksi Nötöbodenissa Nötössä ja myöhemmin Bodössä, jossa toimii vierasvenesatama ja Bistro-Café.

– Yrittäjän valinnassa ratkaisivat Örön tuntemus ja pitkäjänteisyys kehittää saarta. Näkemykset Örön tulevaisuudesta kohtasivat erinomaisesti yrittäjän kanssa, puistonjohtaja Harri Karjalainen Metsähallituksesta perustelee valintaa.

Örön saaren omistaa Suomen valtio ja sitä hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Örö oli rannikkotykistön ja merivoimien rannikkojoukkojen käytössä vuoden 2014 loppuun saakka. Metsähallitukselle siirtymisen jälkeen saari avautui yleisökäyttöön 2015. Saarella on kuitenkin edelleen puolustusvoimien suljettuja alueita, joten kokonaan eivät sotilaat ole saarta hylänneet. 

Örö sijaitsee Kemiönsaaren edustalla, noin puolen tunnin venematkan päässä Kasnäsin vierasvenesatamasta.

Saaren päänähtävyyksiin kuuluvat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet. Saarelta löytää ainutlaatuista luontoa, paahdenummet ja hiekkarannat ovat säilyneet lähestulkoon koskemattomina jo yli sadan vuoden ajan.

Aiemmin aiheesta Totalvene.fi -sivustolla:

Kuuma kysymys: Saadaanko Örön linnakesaarelle enää uutta matkailuyrittäjää? (5.10.2019) 

Uusiksi meni taas: Örön linnakesaaren tuore matkailuyrittäjä lopettaa ensimmäiseen kauteen (2.10.2018) 

Örön matkailuyrittäjälle häätö: Käräjäoikeus ratkaisi Metsähallituksen eduksi (6.9.2018) 

  • Teksti: Aleksi Vienonen
  • Artikkelin pääkuva: Vnnen [CC BY-SA 4.0 (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0)]
  • Artikkelin toinen kuva: Arkistokuva / Marinetek

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma