Delphia on julkistanut tulevaksi kaksi uutta purjevenemallia.

Puolalainen Delphia on tunnetun englantilaisen venesuunnittelijan Tony Castron viimeisimpiä asiakkaita. Ensimmäinen Castron kanssa yhteistyössä syntynyt Delphia oli aiemmin syksyllä esitelty BluEscape 1200 -moottorivene. Nyt Delphia on julkistanut ensikuvat kahdesta tulevasta purjeveneestä.

Niistä pienempi on 42-jalkainen, jonka luvataan valmistuvan vuoden 2018 aikana. Isomman mallimerkintä ja lanseerausajankohta ovat vielä vahvistamatta. Kuvista päätellen kyse on 55–60-jalan luokkaan tulevasta uutuudesta.

Molempien uutuuksien muotoilu näyttää varsin linjakkaalta ja yhdenmukaiselta. Kuvien paljastamista yksityiskohdista voi poimia vaikkapa yhtenäisen tummaksi puetut ruffin ikkunat, ruffin etureunan pystyn kulman ja keulan kaartuminen yläreunasta taakse.

Jää nähtäväksi kuinka lähellä todellisuutta tietokonekuvat ovat, mutta ainakin niiden perusteella puolalaisveistämön pursimalliston on tulossa uutuuksien myötä roppakaupalla lisää eloa.

www.delphiayachts.eu

www.1yachting.com

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuvat Delphia

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy