Ranskalaisen Lagoonin uutuudet ovat 40 ja 50. Kurkistetaan pienempään.

Lagoon 40 on pari vuotta sitten markkinoille tulleen 42:sen pikkusisko ja sukunäköä veneissä kieltämättä on. Silti valmistajan mukaan uusi nelikymppinen on kehittynyt voimakkaasti.

Kansirakennelma on taattua Lagoonia, mutta varsinainen evoluutio on rungoissa – varsinkin ulkonäön puolesta. Rungon ikkunat on nyt nostettu tai pikemminkin upotettu rungoissa olevaan syvennykseen, niin että ne huomataan, kun aikaisemmin valmistajan tyyli on ollut piilotella runkoikkunoita.

Uudessa veneessä jatketaan myös maston sijoittamista verraten taakse, jolloin isopurje on pienempikokoinen ja helpompi käsitellä ja keulakolmioon saadaan tilaa, muun muassa reilunkokoiselle itseskuuttaavalle fokalle ja useammalle rullalla olevalle avotuulipurjeelle.

Rikin ja rungot on suunnitellut myös kilpaveneitä piirtävä VPLP mahdollisimman tehokkaiksi. Uuden 40:sen purjeala on suhteellisesti suurempi kuin aikaisemmissa versioissa. Uuden konstruktion luvataan myös vähentävän kateille ominaista nyökkimistä aallokossa.

Ulkotilat ovat katille ominaisesti hulppeat. Ohjaamo on styyran puolella ja nostettu ylös niin että kipparilla on esteetön 360-näköala ja vapaa kulku kannelle. Kovan biminin alla olevaan sohvaryhmään mahtuu valmistajan mukaan ilakoimaan 12 hengen seurue.

Nauta Designin suunnittelemissa sisätiloissa jatkuu sama tilantuntu. Venettä on saatavilla kolmen tai neljän hytin versioina. Kolmihyttisessä paaran puoleinen runko on varattu kokonaan omistajan käyttöön.

Lagoonin uutuuden hinnat veroineen Ranskassa vesille laskettuna alkavat 317 440 eurosta.

www.cata-lagoon.com

www.lagoon.fi

  • Teksti: Teksti: Otto Aalto
  • Kuvat: Lagoon

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy