Syyskuussa Cannesin venemessuilla ensiesiteltävä Prestige 590 korvaa mallistossa aiemman 560:n. 590 on joka suuntaan vähän entistä isompi, mutta varustettu edelleen samoilla, Zeus-vetolaitteisiin yhdistetyillä Cumminsin 600-hevosvoimaisilla moottoreilla.
Tilaratkaisussa on mukana muista Prestige-malleista tutut elementit, kuten kansisalongin takaosaan sijoitettu keittiö ja omalla sisäänkäynnillä varustettu keskiveneen omistajan sviitti. Edeltäjään nähden uutta on sisäohjaamon takana oleva sivuliukuovi.
Keulasta löytyy tuttuun tapaan saksivuoteella varustettu vipvieraskajuutta, jonka toiletissa on erillinen suihkuhuone. Kolmas makuukajuutta on sijoitettu paapuurin laidalle ja varustettu erillisvuoteilla. Myös kolmoskajuutan yhteyteen saa oman toiletin, tosin ilman suihkukomeroa.
Ulkotiloissa on panostettu etenkin oleskelutiloihin. Keulakannella on valtavan kokoinen aurinkotaso, josta osan saa muutettua pöydällä höystetyksi sohvaryhmäksi. Takakannen kokoonpano on lähtökohdiltaan päinvastainen. Iso sohvaryhmä taittuu tarvittaessa auki aurinkotasoksi. Flybridgeltä löytyykin sitten erikseen molemmat. Takaosa on varattu suurelle sohvaryhmälle ja etuosa aurinkotasolle.
Iso uimataso voi luonnollisesti olla hydraulisesti veden pinnan alapuolelle laskettavissa ja peräpeiliin saa teleskooppisesti esiin työntyvän lankongin. Takakannen alle voi valita joko yhden hengen miehistöhytin tai kumivenetallin.
Hintaa valmistaja ei ole vielä julkistanut, mutta veneestä kiinnostuvalle Suomen maahantuoja osaa sen varmasti kertoa. Mikäli uusi 590 menestyy markkinoilla yhtä hyvin kuin muut Prestiget, myydään ensimmäisen vuosimallin vuosituotanto varmasti nopeasti ensiesittelyn jälkeen loppuun.