Helsingin Sanomien urheilutoimittajana tunnettu Ari Pusa on tehnyt hienon työn kirjoittamalla yhdessä Tapio Lehtisen kanssa kirjan Yksin seitsemällä merellä Tapion Golden Globe Race maailmanympäripurjehduskilpailusta. Kirja on hieno lisä suomalaisen purjehduskirjallisuuteen. Sitä lukiessa tuli väkisin vedettyä yhtymäkohtia Alpo Ruuthin 1983 julkaistuun 158 Vuorokautta -kirjaan, jossa Lehtinen myös esiintyy Skopbank of Finland -veneen vahtipäällikkönä.
Lehtisen ja Pusan kirja on paljon enemmän kuin vain purjehduskirja, seikkailutarina maailmanympäripurjehduksesta – se on matka yksinpurjehtija Lehtisen sieluun. Lehtinen on monessa liemessä keitetty oman tiensä kulkija. Elämän menoa reflektoidessa Lehtinen selviää koettelemuksista ja selättää haasteet – ei yli-ihmisenä, vaan arjen puurtajana ja ehkä jossain määrin myös onnella.
Pusa on kirjoittaessaan joutunut tasapainoilemaan kerronnan ja purjehduksen selittämisen välillä, joka voi purjehduksen tuntevalle maistua puiselle kertaukselle. Lehtisen elämän ja purjehdusuran kertaus toimii hyvänä johdantona itse kilpailusta ja Lehtisen ajatuksista kertovaan osuuteen. Tässä osuudessa Lehtisen filosofointi ja hänen ainutlaatuinen persoonansa pääsee loistamaan.
Ehkä vaikuttavinta Tapion persoonassa on hänen peräänantamattomuutensa, joku voisi sanoa itsepäisyytensä, ja lisäksi hänen aito kohteliaisuutensa ja ystävällisyytensä. Maailmanympäriprojektissa monet asiat menevät vikaan ja niille on osoitettavissa selkeä syypää. Vaikka erheet listataan, ketään ei nosteta tikun nokkaan. Kirjan lopussa kiitetään kaikkia tasapuolisesti. Tämä on hienon ihmisen ratkaisu.
Yksinäisyys merellä on jotain, jota maallikon on vaikea kuvitella. Kirjassa tämä tulee esiin useaan otteeseen, kuten myös se kuinka tärkeätä radioamatöörien pyyteetön tuki ja heidän kauttaan saatu yhteys läheisiin on. Radioamatöörien rooli Jari Jussilan johdolla nouseekin yhdeksi kirjan läpi kulkevaksi tarinaksi.
Tapion pallonkierron aikaan hänestä julkaistiin paljon artikkeleita, eikä vähiten Ari Pusan toimesta. Siitä huolimatta Lehtisen ja Pusan kirja onnistuu tuomaan esiin paljon sellaista, mitä ei ole tätä ennen voinut lukea mistään jutusta. Kirjasta käy ilmi, kuinka vaikeaa ja vaativaa yksipurjehdus voi olla teknisesti. Tapion teknisten murheiden lista masentaisi monet tavalliset veneilijät jo ennen vesillelaskua, mutta ei päähenkilöämme. Monet intiimit hetket, kuten maaliintulo ja sen herättämät tunteet saavat kirjassa myös arvoisensa käsittelyn.
Yksin seitsemällä merellä on rakenteeltaan toimiva kirja, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka. Arvostelukappaleeseen oli jäänyt kiireessä jonkin verran irrallisia kappaleita, mutta nämä eivät lukemista häiritse. Kirja on ehdottoman suositeltava kaikille purjehduksesta ja äärimmäisistä suorituksista kiinnostuneille.
Tapio Lehtinen ja Ari Pusa: Yksin seitsemällä merellä (Docendo 2020), sidottu, 240 sivua, 24,95 €.