Cross 75 BR (2021–) – Sliipattua synergiaa
Vastinetta rahalle?
Cross 75 BR kuuluu Suomessa avoveneiden käytännössä kalleimpaan volyymiluokkaan. Näitä yli seitsemän metrisiä ja alle 100 000 euroa maksavia avoveneitä myytiin viime vuonna reilut 80, ja niistä lähes puolet oli Busterin Magnumeita tai SuperMagnumeita.
Uusi Cross 75 on kohdennettu etenkin segmentin huvi- ja päiväretkimäisempään sektoriin, jossa sen on määrä antaa Magnumeille edeltäjäänsä väkevämpää taustatukea. Cross 75 on uudistettu ilmeisen tietoisesti edeltäjäänsä tavallisemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi, siis valtavirtoja kosiskelevaksi.
Hyvät "kapteeninpenkit" sekä hulppean kojelautanäkymän käyttötuntuma kohottavat laatuvaikutelmaa ja Softdeck-turkki sopii kokonaisuuteen hyvin.
Muutamat yksityiskohdat vievät ajatuksia toiseen suuntaan. Esimerkiksi pääsäilytystilojen luukkujen salvat ovat muuttuneet erinomaisista tavanomaisiksi, ja sohvien pelkistetyistä pehmusteista on turha etsiä brodeerauksia tai koristetikkauksia. Pulpettien säilytystilojen tuplakahvalliset muoviluukut ovat Crossin hintaluokka huomioiden halpa ratkaisu.
Vakiovarustelussa ei ole tuplanäyttöä lukuun ottamatta oikeastaan mitään, mitä ei olisi metriä lyhyemmässä ja puolet halvemmassa mallisisaressa. Myös lisävarustelistan valikoima noudattaa varsin pelkistettyä kaavaa.
Pientä luksusta ja rakenteellista jykevyyttä tuo rosterinen tuulilasinkehys, joka on tukevuudessaan vakuuttava. Yhdellä kookkaalla kahvalla avattavan tuulilasin keskiruudun käsittelyä helpottaa kitkajousi, jonka varaan ruutu aukeaa.
Kuvat
Hinnat ja varusteet
Hinta ilman moottoria | – |
Pakettihinta 225 hv | 76 400 € (Yamaha F225 FETX) |
Pakettihinta 300 hv | 78 800 € (Yamaha F300 BETX) |
Comfort-varustepaketti | 4 100 € |
Ajotietokone | vakio |
Hydrauliohjaus | vakio |
Ohjaustehostin | 3 080 € (sähköinen) |
Keulapotkuri | Comfort |
Ankkurivinssi, keula / perä | – / 4 890 € |
Trimmitasot | vakio |
Automaattiset trimmitasot | – |
Moottoritrimmiavustin | – |
Tuulilasinpyyhin, sp / pp | vakio / vakio |
Pilssipumppu | vakio (automaattinen ja käsikäyttöinen) |
Kaksiakkujärjestelmä | vakio |
Virtapistoke | vakio (12 V ja USB) |
Säädettävä veneistuin | vakio (2 kpl, etäisyys- ja korkeussäätö, ylösnostettava etureuna, kääntyy) |
Säädettävä ohjauspyörä | vakio (kallistuskulma) |
Karttaplotteri | vakio (2 x 10" Q Wide) |
Kaikuluotain / kalakaiku | 350 € / 660 € (Q Sonar / Fishfinder) |
Ais-vastaanotin | 1 010 € (Q AIS) |
Digitaalinen käyttökytkinjärj. | vakio (Q Digital Switching) |
Audiolaite | vakio (Q Entertainment) |
Paremp audiojärjestelmä | 990 € (Q Entertainmet+) |
Ajokuomu | Comfort |
Kuomutalli | vakio |
Etuavotilan peite | 390 € |
Satamapeite | 725 € |
Istuinpehmusteet, keula / perä | vakio |
Aurinkotaso, keula / perä | 775 € / 625 € |
Pöytä | 380 € |
Jääkaappi | 1 150 € |
Keitin | – |
Makeavesijärjestelmä | – |
Lattiavalaistus | vakio |
Turkkipinnoitus | Comfort (Softdeck tai alumiini) |
Vetokaari | Comfort |
Keulaporras | 330 € |
Säilytystilojen lukot | – |
Kiinnittymisvarusteet | – |
Erikoisrunkoväri | – |
Moottorin erikoisväri | 1 100 € (valkoinen) |
Eliönestomaalaus | 1 200 € |
Testivene | 93 800 € |
- 16.11.2023 Ensiesittely Viva E-Floater (2024–)
- 15.11.2023 Uutinen Purjehdusliiton valmennuspomo sai kirjallisen varoituksen
- 29.11.2023 Uutinen Taantuma vaati ensimmäisen venevalmistajauhrin
- 21.11.2023 Uutinen Vili kaijansinkko eroaa omasta aloitteestaan
- 17.11.2023 Uutinen METS Trade: DAME Awards 2023
- 21.11.2023 Uutinen Poliisi tutkii useita veneisiin kohdistuneita varkauksia
- 14.11.2023 Uutinen Yamarinit palaavat Vääksyn Konepisteelle
- 12.11.2023 Video Jeanneau Merry Fisher 895 Serie2 (2024–)
- 27.11.2023 Uutinen Candela P-12 (2024–)
- 26.11.2023 Ensiesittely Garmin Quatix 7 Pro (2024–)
Uusimmat
- 05.12.2023 Uutinen Suomen vesistöistä luodaan digitaalinen kopio laserkeilauksella
- 03.12.2023 Uutinen Cantiere delle Marche Iceman (2024-)
- 02.12.2023 Reportaasi Best of Boats Award 2023
- 01.12.2023 Uutinen Atlantin ylittänyt Jari Saario veneineen Vene 24 Båt -messuilla
- 30.11.2023 Uutinen Virpiniemen uuden merivartioaseman rakennustyöt käynnistyivät Oulussa
- 29.11.2023 Uutinen Taantuma vaati ensimmäisen venevalmistajauhrin
- 28.11.2023 Uutinen SPV:n Vuoden parhaat palkittiin