Silver Puma BRz (2021–) – Onnistuneesti omin eväin
Mahtuuko mukaan?
Jo heti ensivilkaisu Puman sisätiloihin kertoo, että tilaa riittää. Esimerkiksi peräsohvan ja ohjaamon erillisistuimien välissä on sekä veneessä liikkumiseen että oleskelumahdollisuuksien luomiseen tarvittavaa väljyyttä, joka jatkuu myös keulassa.
Peräsohvan mukavuutta tulikin jo kiiteltyä, minkä lisäksi apukuskin paikalta löytyy ohjaamon veroiset mukavuudet: etäisyyssäädettävä ja ylösnostettavalla etureunalla varustettu kuppipenkki, kyynärnoja, kiinnipitokahva ja jalkatuki.
Myös keulassa on luontevat istumapaikat, joiden matkustusmukavuutta kunnolliset selkänojapehmusteet tosin lisäisivät kummasti. Kaikkiaan istumapaikkoja löytyy vaivatta kantavuuden mukaisille seitsemälle henkilölle: kaksi keulaan, kaksi ohjaamon erillisistuimille ja kolme peräsohvalle.
Ihmisten lisäksi myös tavaroille on tilaa. Etupenkkien isojen luukkujen alla olevat säilytystilat ovat hyvän kokoiset, ja myös apukuskin pulpetin kannellinen hansikaslokero paljastuu varteenotettavan syväksi säilytystilaksi.
Peräsohvan alta paljastuva tavaratila onkin sitten jo Puman kokoluokka huomioiden valtava. Tila on jaettu väliseinämillä sivusuunnassa kolmeen lohkoon, joista keskimmäisessä on valmiiksi mitoitetut paikat avotilan pöydälle ja kannettavalle kylmälaukulle.
Isosta tilasta osansa ottaa ajokuomu, joka laskostuu tavaroiden kanssa samaan tilaan. Pienempien irtotavaroiden osalta se ei ole ongelma, mutta isompien esineiden, kuten pöydän tai kylmälaukun kanssa operointi edellyttää kuomun nostamista ensin pois tieltä, mikä pidemmän päälle voi tuntua turhan työläältä.
Vähän normaalia isompi jumppa on myös avotilan puolelta uimatasolle tai toiseen suuntaan siirtyminen. Askellus käy sohvan kautta korkean selkänojan yli suoraan matalalla olevalle uimatasolle harpaten.
Peräkannella liikkuminen onkin sitten taas esteetöntä. Uimatasot ulottuvat molemmilla puolilla pitkälle koneen sivuille ja moottorin etupuolelta mahtuu vaivatta kulkemaan puolelta toiselle.
Kuvat
Tilamitat
Sisätilat | cm |
Uimatasot | 105 |
Keulataso | 22 |
Sisäpituus | 325 lattiatasossa |
413 istumatasossa | |
Sisäleveys | 40 keulassa |
150 pulpettien edessä | |
180 ohjaamossa | |
180 perässä | |
Peräsohva | 155 |
Etupenkit | 55–105 |
Pulpettien väli | 53 |
Tuulilasin korkeus | 122 |
Ohjaamo | cm |
Istumakorkeus | 41 |
Ratista selkänojaan | 56–70 |
Ratista lattiaan | 74 ratin keskiöstä |
57 ratin alareunasta |
- 20.01.2025 Uutinen Nimbus myy Bellan ja Flipperin Cremo Boatsille
- 07.02.2025 Uutinen Suosittu venepalvelu loppuu
- 11.02.2025 Reportaasi Vene 25 Båt: AMT 175 Pro Fishing
- 23.01.2025 Uutinen Jouko Huju (1953–2025)
- 10.02.2025 Reportaasi Vene 25 Båt: Silver Raptor ST
- 04.02.2025 Reportaasi Vene 25 Båt: uutuusveneiden ennakkokatsaus
- 04.02.2025 Ensiesittely Silver Hawk SCX & BRX (2025–)
- 12.02.2025 Uutinen Vene 25 Båt: Messujen vene -palkinnon voittajat selvillä
- 26.01.2025 Ensiesittely Sargo 31 Outboard (2025–)
- 10.02.2025 Uutinen Vene 25 Båt: Messujen vene -finalistit esittelyssä
- 04.02.2025 Video Vene 25 Båt
- 01.02.2025 Video Boot Düsseldorf 2025: Aiata Wayfinder 38 Cabin
- 05.02.2025 Video Boot Düsseldorf 2025: Prestige F4.3
- 02.02.2025 Video Boot Düsseldorf 2025: Cobra Campione 41
Uusimmat
- 18.02.2025 Video Boot Düsseldorf 2025: Zodiac X10 CC
- 17.02.2025 Uutinen Vene 25 Båt: Veneelle uusi elämä
- 17.02.2025 Uutinen Vene 25 Båt -messuilla vieraili 67 500 kävijää
- 16.02.2025 Uutinen Joel Harkimo lähtee Atlantille jo lähipäivinä
- 16.02.2025 Reportaasi Vene 25 Båt: Smart System Antifouling
- 16.02.2025 Reportaasi Vene 25 Båt: Quarken 35 Sport Tourer
- 15.02.2025 Uutinen Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene