Kalajoen Hiekkasärkille rakentuu uusi veneilyn ja vapaa-ajan keskus, Kalajoen Marina. Perämeren rantaan sijoittuva 150-paikkainen satama valmistuu loppuvuodesta 2025 ja otetaan käyttöön kesällä 2026. Satama tarjoaa suoran yhteyden alueen palveluihin, hiekkarantoihin ja merelliseen tunnelmaan.

Rakentaminen on mittavaa: aallonmurtajiin ja perustuksiin on käytetty 300 000 tonnia kiviainesta, eli noin 10 000 rekkakuormaa. Satamaan tulee venepaikkojen lisäksi yhteysalus- ja huoltolaiturit, huolto- ja saunarakennus sekä laajasti kehitysmahdollisuuksia liike- ja majoitusrakentamiselle.

– Kalajoen kaupungilla on ollut vahva rooli hankkeen toteutuksessa. Olemme hyödyntäneet omaa osaamistamme erityisesti pengerrys- ja aallonmurtajatöissä. Muut rakennustyöt on jaettu osakokonaisuuksiin, mikä on mahdollistanut myös pienten ja keskisuurten yritysten osallistumisen, kertoo tekninen johtaja Marko Raiman.

Rakennuttajakonsultti Matti Sirviön mukaan yhteistyö tilaajan ja rakennuttajan välillä on ollut saumatonta ja aikataulut on pidetty. Malli on tuonut myös merkittäviä kustannussäästöjä. Marinan aluerakentamisen kokonaiskustannukset ovat 12 miljoonaa euroa, josta puolet rahoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön tuella ja puolet Kalajoen kaupungin varoin.

Kohtaamispaikka kaikille

Kesä 2025 on Marinassa kiireinen. Rakenteilla ovat muun muassa yhteysaluslaituri, ponttonilaiturit ja huoltorakennus. Alueen pintatäytöt ja asfaltoinnit ajoittuvat kesäsesonkiin. Marinan alueelle tavoitellaan myös hotellia, uusia veneilypalveluja, ravintoloita ja merellisiä aktiviteetteja.

– Haluamme tehdä Kalajoen Marinasta merellisen olohuoneen, joka toimii viihtyisänä kohtaamispaikkana niin veneilijöille kuin matkailijoille ja paikallisille. Erona muihin satamiin on se, että täältä löytyy kaikki palvelut kävelyetäisyydeltä – kylpylästä golfkenttään ja luontoreiteistä ravintoloihin, sanoo kehitysyhtiö Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila.

Kalajoki on moottorivenevalmistaja Grandezzan kotipaikka ja vireä veneilykaupunki, jossa toimii aktiivinen veneily-yhteisö. Marinan odotetaan myös vahvistavan Hiekkasärkkien asemaa kansainvälisesti vetovoimaisena matkailukohteena ja tukevan koko länsirannikon matkailun kehittämistä.

www.kalajoki.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Kalajoki

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma