Busterin täysi uudistuneet XL ja XXL tulevat hyvin todennäköisesti löytymään ensi vuoden rekisteröintitilastoissa kokoluokkansa kärjestä.

Uudistuminen ei jää huomaamatta, vaikka vanhaa malliparia ei vierellä olisikaan. Edeltäjiä enemmän sukunäköä on pykälää suurempaan Buster-mallipariin eri Magnumiin ja SuperMagnumiin.

Edeltävän mallisukupolven tavoin uusi XL/XXL perustuu samaan runkoon. XL:n kokonaispituus on 6,05 metriä, XXL:n 20 senttiä enemmän. Vaikka kokonaispituus ei ole kasvanut edeltäjiin verrattuna paljoa, on uusissa malleissa selvästi enemmän tilavolyymiä. Sitä on luotu tylpemmällä ja pystymmällä keulalla, selvästi aikaisempaa leveämmällä vesilinjalla ja pystymmillä laidoilla. Esimerkiksi lattiatasossa sisäleveys on kasvanut yli 20 sentillä.

Alumiini on entistä enemmän esillä. Esimerkiksi Ulkopuolella laitojen väriraita on entistä ohuempi. Sisällä turkki on nyt alumiinia, samoin pulpettien sekä perä- ja keulapenkkien rakenteet.

Uimatasot on nostettu tavanomaista ylemmäs yhteen tasoon, mikä vaikuttaa loistoidealta. Tavanomaisen korkealta laiturilta niille on erittäin sujuva astua. Pinta-alaa on sen verran, että tasot sopivat myös heittokalastusalustoiksi.

XL:ssä kasvaneen tilavolyymin aistii etenkin peräpenkiltä käsin. XXL:n 20 lisäsenttiä on laitettu ohjaamon erillisistuinten ja peräpenkin väliin, minkä ansiosta avotilaan on saatu mahtumaan vaivatta u-sohva. Se tuo mukanaan istumapaikkojen lisäksi myös säilytystilaa.

Ohjaamo, pulpetit ja tuulilasit ovat identtiset, samoin keula-avotilan koko. Molempien vakiovarustukseen kuuluu muun muassa hydrauliohjaus ja 10-tuumainen Buster Q -älynäyttö. XXL:n keulassa on vakiona yksi laitapenkki, toisen saa lisävarusteena. Kehitysputkessa on myös täydellinen keulan kalastussarja, mikä tuo keulaan laitapenkkien lisäksi kalastustason, -tuolin ja keulamoottorin asennusvalmiuden. Kaikki keulakalusteet saa lisävarusteena myös XL:ään.

XXL:ssä on vakiona myös tuulilasinpyyhkimet ja trimmitasot, mutta muutoin vakiovarusteet ovat samat. XL:ään voi valita joko 100- tai 115-hevosvoimainen Yamahan pakettihintaan 41 500 tai 42 300 euroa. XXL:n pariksi saa joko 130- tai 150-hevosvoimaisen Yamahan, jälkimmäisen myös sähköisellä kaukohallintalaitteella varustettuna. Hinnat asettuvat 48 800 ja 52 800 euron välille.

www.buster.fi

 

  • Teksti ja kuvat: Jan Sjölund

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy