Vuoden veneilytapahtuma -kilpailu on Suomen Purjehduksen ja Veneilyn (SPV) vuosittain järjestämä tunnustus, jolla nostetaan esiin tapahtumia, jotka edistävät veneilykulttuuria, yhteisöllisyyttä ja kestävää vesillä liikkumista.
Kilpailun tavoitteena on tuoda näkyvyyttä monipuoliselle veneilytoiminnalle Suomessa, aina paikallisista seura- ja satamatapahtumista suuriin yleisötapahtumiin, kuten messuihin ja regattoihin. Palkinnolla halutaan kannustaa seuroja, yhdistyksiä ja tapahtumajärjestäjiä kehittämään toimintaa, joka tekee veneilystä entistä saavutettavampaa ja houkuttelevampaa.
Ehdokkaat valitaan SPV:n jäsenistöstä ja veneilykentältä tulleiden ehdotusten perusteella. Lopullisen voittajan valinnassa painotetaan muun muassa tapahtuman vaikuttavuutta, yhteisöllisyyttä, kestävän kehityksen huomioimista, turvallisuutta sekä positiivista näkyvyyttä veneilylle.
Lippupaketteja palkinnoksi
Viime vuonna Vuoden veneilytapahtumaksi valittiin Kuopion Pursiseuran järjestämät Kallavesj’-messut. Tapahtuma kokoaa vuosittain tuhansia veneilystä ja vesillä liikkumisesta kiinnostuneita tutustumaan kauden uutuuksiin ja virittäytymään tulevaan veneilykesään. Vuodesta 1964 järjestetyn tapahtuman menestyksen taustalla on suuri joukko vapaaehtoisia, sitoutuneita näytteilleasettajia ja vahva yhteistyöverkosto.
Voittaja julkistetaan marraskuussa SPV:n Superviikonlopun yhteydessä, jossa palkitaan myös muita veneilykauden ansioituneita toimijoita, kuten vuoden purjehtija, seura ja vapaaehtoinen.
Äänestyksen osallistujien kesken arvotaan kolme kahden lipun pakettia Vene 26 Båt -messuille, jotka järjestetään 6.–15. helmikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Tutustu vuoden 2025 ehdokkaisiin mainoksen alla ja anna äänesi täällä. Äänestys on auki 2.11.2025 asti.