Brunswick uskoo Sea Raylle löytyvän uuden omistajan vuoden 2018 ensimmäisen puoliskon aikana. Kauppaan kuuluu kaikki Sea Rayn toiminnot tuotantolaitoksia myöden ja mukana saa mennä myös Sea Rayn hallinnoima Meridian-tuotemerkki.  Brunswick varautuu myymään Sea Rayn jopa tappiolla.

Viime vuodet ovat olleet Sea Raylle haastavia, ja toiminta on ollut tappiollista.  Yhdysvaltojen markkinoilla Sea Ray on profiloitunut etenkin sisäperämoottoriveneiden ja sisämoottoreilla varustettujen matkaveneiden valmistajana. Ne ovat luokkia, joiden myyntiluvut ovat maailman suurimmilla venemarkkinoilla yhä alamaissa ja jossa yhdysvaltalaisvalmistajat ovat kohdanneet kotimarkkinoillaan eniten kilpailua eurooppalaisilta venemerkeiltä.

Esimerkiksi sisäperämoottoriveneitä myytiin vuonna 2000 Yhdysvalloissa 78 000. Viime vuonna myynti jäi alle 20 000 veneeseen. Muutos selittyy osin kuluttajien valinnoilla. Sisäperämoottoriveneiden myynti on romahtanut, mutta perämoottoriveneiden vastaavasti kasvanut. Isojen sisämoottorilla varustettujen matkaveneiden myynti jäi Yhdysvalloissa viime vuonna noin 30 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2000.

Pidemmän aikavälin vertailussa Sea Rayn vuotuinen tuotantomäärä on muuttunut rajusti. Historian huippuvuosina 80-luvun lopulla Sea Rayn arvellaan valmistaneen jopa 25–30 000 venettä vuodessa. Nykyiseen vuosituotantomäärään pääsee ottamalla huippuvuosien luvuista yhden nollan pois.

Veneiden koko ja hinta on kuitenkin kasvanut suhteessa lähes yhtä paljon. Kun Brunswick osti Sea Rayn, sen vuosimyynti oli noin 400 miljoonaa dollaria. Vuoden 2017 myynniksi Brunswick odottaa Sea Rayn osalta noin 380 miljoonaa dollaria.

Maailman tunnetuimpiin ja suosituimpiin venemerkkeihin kuuluvaa Sea Rayta on pidetty maailman suurimmaksi venevalmistajan Brunswick Boat Groupin "jalokivenä", joten siitä luopuminen ei varmasti ole ollut helppo päätös. Brunswick kuvaileekin tiedotteessaan Sea Rayn avaavan uudelle omistajalleen mainioita mahdollisuuksia menestykseen. Se vaatinee toteutuakseen paneutumista Sea Rayn malliston kehittämiseen ja uusimiseen, johon Brunswick ei omistajana halunnut enää ryhtyä.

Riippumatta siitä kenelle Sea Ray ja Meridian päätyvät, ei Brunswick ole kaupan jälkeen enää maailman suurin venevalmistaja, vaan sen paikan perii ranskalainen Beneteau-konserni. Brunswick Boat Groupiin jäävät 13 venemerkkiä ovat keskittyneet pääasiassa perämoottoriveneiden valmistukseen ja markkinointiin.  Niistä esimerkiksi Boston Whaler on viime vuosina yltänyt historiansa ennätyksiin sekä tuotantomäärissä että liikevoitoissa.

www.brunswick.com

www.searay.com