Englantilainen Fairline tunnetaan hyvin Suomessa, mutta maahantuojaa sillä ei ole ollut muutamaan vuoteen. Nyt taas on.

Fairlinen uusi aika alkoi melko tarkkaan kolme vuotta sitten, kun kaksi venäläistä liikemiestä osti selvitystilaan ajautuneen arvostetun brittimerkin kaikki toiminnot. Sen jälkeen Fairline on muun muassa julkistanut uuden suunnittelijakumppanin, italialaisen Alberto Mancinin sekä hankkinut uudet tuotantotilat meren rannalta Iso-Britannian etelärannikolta.

Suomeen Fairlinen tuo takaisin Helsingistä käsin toimiva MP Yachts Oy. Se toimii Fairline-veneiden maahantuojana ja päämyyjänä Suomen lisäksi myös Virossa. Myynnin ja markkinoinnin lisäksi MP Yachts vastaa myös Fairlinen after sales -palveluista, jotka se tuottaa yhteystyössä Helsingin Mustikkamaalla toimivan Hopeasalmen Telakan kanssa.

MP Yachts on Mika Papusen vuonna 2012 perustama kansainvälinen venealan yritys, joka on viime vuodet toiminut superjahtien myynti- ja charter-välittäjänä pääasiassa Ranskan Rivieralla. Fairline-veneiden myynnistä 25 vuoden ajan venealalla olleella Papusella on kokemusta aina vuodesta 1996 lähtien.

Realistisena tavoitteena Papunen pitää puolenkymmenen Fairline-veneen myyntiä vuosittain. Tavoitteen täyttymisessä auttaa Papusen arvion mukaan brittibrändin hyvä tunnettavuus, erinomainen maine ja kohtuullisen laaja olemassa oleva venekanta Suomessa.

Fairlinen uusin malli on viime syyskuussa Cannesin venemessuilla lanseerattu Targa 43 Open, joka esiteltiin tuoreeltaan Totalveneessä. Jutun voit lukea tästä. Fairlinen Targa 43:n promovideo on katsottavissa klikkaamalla alla olevaa kuvaketta.

www.mpyachts.fi 

www.fairline.com 

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuva ja video: Fairline

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy