Kruunusillat-allianssi aloittaa Kruunuvuorensillan työsiltojen purkutyöt tänään keskiviikkona 23. heinäkuuta. Ensimmäisenä puretaan Laajasalon puoleinen työsilta, ja viikolla 34 vuorossa on Korkeasaaren puoleinen rakenne.

Purkutyö etenee veneaukolta rantoja kohti ja valmistuu kokonaisuudessaan syksyn aikana. Töiden edetessä vesialueita vapautuu, mutta veneily tulee koko ajan tapahtua ainoastaan merkityllä väylällä. Veneaukon käyttö säilyy normaalina.

Kruunuvuorensilta on muuttanut näkyvästi Helsingin siluettia, mutta työmaa-alueelle ei ole menemistä.

– Työsilloille ja itse sillalle meno on kielletty. Työsiltoja ei saa myöskään alittaa muualta kuin merkityltä väylältä, tiedotteessa muistutetaan.

Viranomaiset kehottavat veneilijöitä ja ulkoilijoita noudattamaan työmaa-alueen ohjeita turvallisuuden takaamiseksi.

Raitiotien matkustajaliikenteen on tarkoitus alkaa vuonna 2027.

www.kruunusillat.fi

 

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Kruunusillat

Katso myös nämä

Kruunuvuorensillan maalaustyöt  – Veneilyä rajoitetaan Kruunuvuorensillan veneaukossa 30.6.–15.7.2025 - Uutinen - Totalvene.fi

Kruunuvuorensillan maalaustyöt – Veneilyä rajoitetaan Kruunuvuorensillan veneaukossa 30.6.–15.7.2025

Helsingin kaupunki ilmoittaa, että Kruunuvuorensillan teräsrakenteen maalaustyöt toteutetaan...

Pienet teot ratkaisevat – Korkeasaaressa seikkaillaan Itämeripäivänä - Uutinen - Totalvene.fi

Pienet teot ratkaisevat– Korkeasaaressa seikkaillaan Itämeripäivänä

Baltic Sea Action Group ja Pidetään Saaristo Siistinä ry lyövät hynttyyt yhteen, ja järjestävät...

Uusimmat

Vene 26 Båt: Vuoden vierasvenesatamat 2026 – Örö ja Spahotel Casino äänestettiin voittajiksi - Uutinen - Totalvene.fi

Vene 26 Båt: Vuoden vierasvenesatamat 2026– Örö ja Spahotel Casino äänestettiin voittajiksi

Suomen Messusäätiön ja Suomen Purjehdus ja Veneilyn järjestämässä Vuoden vierasvenesatama...

Boot 2026: Excess 13– Vauhdikkaampi perhekatti

Ensimmäisen kerran Euroopan Vuoden Purjevene -kilpailussa jaettiin perheveneiden luokan...

Boot 2026: Aquila 42 Coupe – Kaksi runkoa ja foili välissä - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Aquila 42 Coupe– Kaksi runkoa ja foili välissä

Aquila 42 Coupe on kahdella rungolla ja niiden välissä olevalla kiinteällä kantosiivellä...

Boot 2026: Lagoon 38 – Suurista toiseksi pienin - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Lagoon 38– Suurista toiseksi pienin

Muhkeutta minimikoossa, voisi kuvata maailman suurimman katamaraanivalmistajan uusinta ja samalla...

Venemyyjän vihjeet

Buster Super Magnum - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Super Magnum

2022 87 900 €

Todella siistikuntoinen ja hyvin pidetty Buster Super Magnum runsailla varusteilla. Veneellä ajettu 200h. Huollot suoritettu Yamahan huolto-ohjelman mukaisesti.

Myyjä: Venemaailma

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Ocean Rib T 760 IPC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Ocean Rib T 760 IPC

2015 28 900 €

Tämä Rib soveltuu retkeilyyn ja seikkailuihin. Rekisteröity 10henk! Otettu käyttöön kesäksi 2017.

Myyjä: Venekeskus

Quicksilver 755 Pilothouse - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Quicksilver 755 Pilothouse

2015 48 900 €

Juuri huollettu ja valmiiksi vesille laskettu Quicksilver Pilothouse kaupan valmiina heti luovutukseen varmalla 150hv Mercuryn koneella. Huollettu ja säilytetty liikkeessä vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Grandezza 26CA - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 26CA

2007 39 900 €

Myydään tyylikäs ja laadukas Grandezza 26 CA, vuosimalli 2007, varustettuna luotettavalla ja taloudellisella Volvo Penta D3-190 -dieselmoottorilla.

Myyjä: Venekeskus

Sea Ray 190 SPOE - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 190 SPOE

Uusi 45 000 €

Uusivene. Nyt myynnissä huippu tarjouksessa Sea Ray 19 SPOE. Esittelyveneen tarjous hinta 45000 € ovh: 69097€

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma