Jokaisen kuvan takana on tarina, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Musiikkitalossa avautuu Meeri Koutaniemen ja Pekka Tuurin merten tarinoita esittelevä valokuvanäyttely, joka kutsuu katsojan näkemään meret uudessa valossa.

Valokuvaajat Meeri Koutaniemi ja Pekka Tuuri avaavat Musiikkitalossa oven maailmaan, jossa pinnanalaisen luonnon hienovaraiset yksityiskohdat ja hiljaiset tarinat piirtyvät esiin vahvasti ja koskettavasti.

John Nurmisen Säätiön ja Canonin yhteistyössä toteuttama näyttely tuo yhteen näkymiä valtameriltä ja Itämereltä. Kuvissa toistuvat merten avainlajit – kuten korallit ja meriajokkaat – jotka toimivat hiljaisina ekosysteemin tukipilareina. Niiden merkitys on korvaamaton: ilman niitä pinnanalainen elämä on vaarassa.

Tropiikista Itämerelle

World Unseen -näyttely on osa Canonin kansainvälistä hanketta, joka haastaa näkemään maailman uudella tavalla ja tekee näkymättömästä näkyvää. Koutaniemen ja Tuurin teokset johdattavat katsojan sekä trooppisten merien väriloistoon että Itämeren hämärään kauneuteen. Samaan aikaan kuvat antavat arvokkaan muistutuksen, kuinka haurasta meriympäristö on.

Näyttely on maksuton ja avoinna yleisölle Musiikkitalossa 19.–30. marraskuuta talon aukioloaikojen mukaisesti.

www.johnnurmisensaatio.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Pekka Tuuri

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma