Rajavartiolaitos ja Museovirasto tarkastivat Borstö 1 -hylyn– Rakenteita vahingoitettu ja esineitä anastettu
Museovirasto ja Rajavartiolaitos järjestivät toukokuun lopussa tutkimus- ja valvontakäynnin Paraisten Borstö 1 -hylylle, jossa on viime vuosina havaittu luvatonta sukeltamista ja muuta muinaismuistolain vastaista toimintaa.
Rajavartiolaitoksen sukeltajat dokumentoivat hylkyä 28.–31. toukokuuta toteutetulla tutkimusjaksolla. Museoviraston laatiman tutkimussuunnitelman mukaisesti hylyltä nostettiin näkyvillä olleita esineitä sekä luvattoman kajoamisen seurauksena paljastuneita ihmisjäännöksiä. Ne on siirretty Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskukseen odottamaan jatkotutkimuksia ja konservointia.
Hylky on myös onnettomuuspaikka
Aiemmin St. Mikaelina tunnettu Borstö 1 on 1700-luvun puolivälissä uponnut kauppa-alus, jonka laivaston sukeltajat löysivät 1950-luvulla. Meriarkeologiset tutkimukset käynnistyivät 1960-luvun alussa, ja nykyisin hylkyä pidetään yhtenä Suomen vesialueiden merkittävimmistä historiallisista laivalöydöistä.
Museovirasto on tutkinut kohdetta viime vuosina yhteistyössä muun muassa Suomen meriarkeologisen seuran ja Nautic Club ry kanssa.
Alustavien arvioiden mukaan alus upposi nopeasti, minkä seurauksena miehistö menehtyi. Hylkyä pidetään myös onnettomuuspaikkana, jossa voi edelleen olla ihmisjäännöksiä. Tämän vuoksi kaikki toiminta hylyn läheisyydessä edellyttää erityistä kunnioitusta ja varovaisuutta.
Museoviraston mukaan hylyllä on havaittu luvatonta toimintaa jo useiden vuosien ajan. Tapauksista on tehty rikosilmoituksia poliisille, ja tiedot on toimitettu myös Rajavartiolaitokselle.
Suoja-alueella sukeltaminen vaatii luvan
Muinaismuistolain mukaan kaikki yli sata vuotta sitten uponneet laivojen hylyt ja niiden osat ovat rauhoitettuja muinaisjäännöksiä. Hylyillä saa pääsääntöisesti sukeltaa ja niitä saa tarkastella, mutta niitä ei saa vahingoittaa eikä niistä saa nostaa esineitä tai tehdä muitakaan muutoksia ilman Museoviraston lupaa.
Borstö 1 kuuluu seitsemään muinaismuistolain suoja-alueella sijaitsevaan hylkyyn, joilla sukeltaminen on sallittua vain Museoviraston luvalla. Suoja-alueella ei myöskään saa ankkuroida, harjoittaa hylkyä mahdollisesti vahingoittavaa kalastusta eikä muuttaa merenpohjaa. Alueen läpi saa kuitenkin ajaa veneellä, ja suoja-alueella sijaitsevia luotoja saa käyttää normaalisti.
Museovirasto ja Rajavartiolaitos kertovat jatkavansa tiivistä yhteistyötä vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelemiseksi ja valvonnan kehittämiseksi. Museovirasto vastaa muinaismuistolain noudattamisen valvonnasta ja tutkimuslupien myöntämisestä, kun taas Rajavartiolaitos valvoo rauhoitettuja hylkyjä osana merialueiden valvontaa.