Tuulivoimaloiden lasikuidusta ja muista komposiittimateriaaleista valmistettuja lapoja on tunnetusti hankala kierrättää. Siksi ne jäävät käyttöikänsä päähän tultuaan monesti vain pellolle makaamaan tai niitä hävitetään jopa maahan hautaamalla (ei enää sallittua EU:ssa).

Espoon Otaniemessä start up -toimintana alkunsa saanut Reverlast keksi hyödyntää tuulivoimaloiden lapoja laitureina ja kelluvien rakenteiden ponttooneina. Nyt tavoitteena on laittaa toiminnassa uusi vaihde silmään, ja tuotantokapasiteettia on kasvatettu ottamalla käyttöön uusi tuotantotila Naantalissa.

Naantalin tuotantotilan sijainti rahtilaivaterminaalin kainalossa mahdollistaa myös suuremman kokoluokan kelluvien rakenteiden tuonnin ja viennin. Ensimmäiset siipilähetykset saapuivat Naantaliin syyskuussa, ja tuotanto päästää aloittamaan lokakuun aikana. 

– On hienoa päästä kasvattamaan toimintaamme ja valmistamaan pienempien mökkilaiturien lisäöksi myös suurempia rakenteita, yksi Reverlastin perustajista Ossi Heiskala kommentoi.

Lapojen kierrätys ponttoonien rakennusaineiksi on ekologisesti kestävää, sillä se ehkäisee Reverlastin laskelmien mukaan tonneittain CO2-kaasujen syntymistä.

– Esimerkiksi suunnittelemamme isomman kokoluokan satamalaiturin kohdalla ehkäisemme materiaalihankinnan osalta noin 30 tonnia hiilidioksidiekvivalentteja pääsemästä ilmakehään. Jos sama rakennelma tehtäisiin betonista, lisäisi se CO2-päästöjä suunnilleen 12 tonnilla, Heiskala kertoo.

www.reverlast.fi