Turun Kaupunginteatterin 80-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon palaava Seili-musikaali saa yhteistyökumppanikseen Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS). Syyskuussa ensi-iltansa saava uudistettu musikaali tuo saariston teeman näkyvästi osaksi yhteistyötä.

Yhteistyön taustalla on yhteinen kiinnostus saaristoon ja puhtaisiin vesistöihin. PSS:n toiminnanjohtaja Katja Rytkönen korostaa yhdistyksen ja teatterin yhteistä suhdetta saaristoon.

– Meitä yhdistää rakkaus ainutlaatuista saaristoamme ja puhtaita vesistöjä kohtaan, tiivistää Rytkönen.

Kaupunginteatterin näyttelijä Stefan Karlsson on puolestaan innokas purjehtija ja PSS:n pitkäaikainen jäsen. Karlsson kuuluu myös Seili-musikaalin näyttelijäryhmään.

– Pidä Saaristo Siistinä ry tekee äärettömän arvokasta työtä pitäessään saaristoa siistinä tyhjentämällä roskikset, vessajätteet ja kaikki. Iso kiitos! Ja toki kuulun itsekin yhdistykseen, se on itsestäänselvyys, Karlsson sanoo. 

Seili kertoo saariston synkemmästä historiasta

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali käsittelee ihmisten kovia kohtaloita ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Se on myös tarina legendaarisesta Seilin saaresta, jolle kerran joutuneet eivät koskaan palanneet.

Satu Rasilan ja Mikko Koukin kirjoittaman musikaalin kantaesitys nähtiin Turun Kaupunginteatterissa vuonna 2014. Seili on niin sanottu jukeboxmusikaali, jossa tutut, ennestään julkaistut kappaleet kuljettavat uutta tarinaa. Nyt teos palaa näyttämölle uudistettuna versiona, jonka sanoitukset Rasila ja Kouki ovat tehneet uudelleen ja musiikin säveltänyt Jussi Vahvaselkä.

Yhteistyö nostaa esiin myös teatterin ja ympäristöjärjestön työn yhtymäkohdat. PSS:n työ puhtaiden vesistöjen hyväksi vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja käytännön tekoja, aivan kuten teatteriesityksen valmistuminenkin vaatii paljon työtä kulissien takana. 

Liput Seili-musikaaliin voi ostaa Turun Kaupunginteatterin verkkosivuilta. Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäsenet saavat syyskuun esityksistä 10 prosentin alennuksen.

www.tkteatteri.fi
www.pidasaaristosiistina.fi



  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Katso myös nämä

Uusimmat