Suur-Saimaan Ajot on retkiajo, ei kilpailu, mutta vesillä nähdään veneitä, joiden huippunopeudet voivat suotuisissa olosuhteissa nousta jopa 200 kilometriin tunnissa.Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 60 venettä, joista näyttävimpiin kuuluvat porvoolaisen Jere Karavirran Nitra 29, jossa on kaksi Mercury 450 Racing -moottoria, sekä espoolaisen Tuomas Kivistön Bernico Catamaran 35, jota vauhdittavat niin ikään kaksi 450-hevosvoimaista Mercuryä.

Tapahtuma on yleisölle avoin, ja järjestäjät toivottavat katsojat lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan vauhdikkaita veneitä sekä lähtöalueelle että reitin varrelle. Lähtö Lappeenrannasta tapahtuu klo 13:00–13:30, ja tapahtumaa varten satama on poikkeusluvalla suljettu muulta liikenteeltä lähtöhetken ajaksi. Jotkut veneistä lähtevät matkaan pintapotkureilla, mikä tekee lähdöstä erityisen näyttävän – vettä roiskuu ilmassa tavallista enemmän.

Yleisölle tärkeät turvallisuusohjeet vesillä ja reitin varrella

Järjestäjät muistuttavat turvallisuuden tärkeydestä Suur-Saimaan Ajojen aikana. Yleisö on tervetullut tulemaan rohkeasti juttelemaan tapahtuman osallistujien kanssa satamassa ennen lähtöä sekä Puumalassa. Jos seuraat tapahtumaa omasta veneestä, pysythän väylän sivussa ja mieluiten lähellä muita katsojia.

Puumalasta veneet suuntaavat takaisin kohti Lappeenrantaa klo 15.30. Myös tämä yhteislähtö on näyttävä hetki, jota kannattaa tulla seuraamaan.

 Mikäli takaa lähestyy tapahtumaan osallistuva vene, on tärkeää pysyä rauhallisesti omalla kurssilla – ohittavat veneet huolehtivat väistämisestä. Erityisesti kevyempien veneiden ohittaessa on suositeltavaa pysyä paikallaan, jotta ylimääräinen aallonmuodostus vältetään.

Hyviä katselupaikkoja reitin varrella ovat muun muassa Lamposaaren lossin ranta, jossa veneet ehtivät jo nostaa nopeuksiaan.

Tapahtuma järjestetään yleisillä väylillä, ja kaikki osallistujat noudattavat vesiliikennelakia ja väistämissääntöjä. Muiden veneilijöiden liikkuminen väylillä on täysin sallittua tapahtuman aikana.

Suur-Saimaan Ajot tarjoaa poikkeuksellisen tilaisuuden nähdä vauhtiveneitä lähietäisyydeltä ja nauttia Saimaan kesästä vauhdikkaassa, mutta turvallisesti järjestetyssä ympäristössä.

www.suur-saimaanajot.fi