Jo pelkästään vetolaitteen näkittyminen voi alentaa moottoriveneen nopeutta usealla solmulla, ja siten lisätä oleellisesti polttoaineenkulutusta. Propspeed-pinnoitus on uudenlainen menetelmä parantamaan veneen suorituskykyä ja taloudellisuutta sekä suojaamaan veneen veden pinnan alapuolelle jääviä metalliosia kasvustolta ja korroosiolta.

Propspeed-pinnoitteella on saavutettu hyviä tuloksia haastavissa olosuhteissa ympäri maailmaa, ja nyt se on tullut virallisesti saataville myös Suomessa, kun Suomen Venehuolto on aloittanut tuotteen myynnin ja asennuksen. Propspeed-pinnoitus asennetaan veneeseen aina tilaustyönä valtuutetun ammattilaisen toimesta.

Propspeedin keskeisiä käyttökohteita ovat potkurien ohella vetolaitteet, akselit ja esimerkiksi trimmilevyt. Kaksikomponenttinen Propspeed-pinnoite on biosiditön eli haitta-aineeton ja koostuu tarttumisen ja kiinni pysymisen varmistavasta primer-pohjakerroksesta ja sen päälle levitettävästä kirkkaasta pintakerroksesta. Lopputuloksena on erittäin tasainen ja liukas pinta, joka jo itsestään parantaa suorituskykyä ja sitä kautta myös taloudellisuutta sekä estää kaiken kasvuston kiinnittymisen metallisosiin ja suojaa niitä korroosiolta.

Etenkin suuremmissa moottoriveneissä ja -aluksissa voimansiirtolinjan osiin kesän mittaan kiinnittyvä kasvusto heikentää oleellisesti veneen polttoainetaloutta siinä missä likainen pohjakin, ja Propspeedillä voidaan saavuttaa konkreettisia säästöjä sekä käyttö- että huoltokuluissa. Esimerkiksi 40-jalkaisen, kaksimoottorisen ja akselivetoisen veneen potkurien ja potkuriakselien Propspeed-pinnoitus maksaa noin 1 400 euroa.

Propspeedin suosittelijoihin kuuluu monia vene- ja laivavalmistajia, korjaustelakoita ja varustamoja. Esimerkiksi hollantilainen kauppa-alusten valmistaja Padmos on teettänyt puolueettomalla Techbinder-yrityksellä  data-analyysin, jonka mukaan tutkimuksen kohteena olleella kalastusalus Windroosilla saavutettiin Propspeed-asennuksen jälkeen marssivauhti 4,7 prosenttia pienemmällä teholla, mikä johti kaikkiaan 7,3 prosenttia alhaisempaan polttoaineenkulutukseen verrattuna hiljattain puhdistettuihin mutta paljaisiin potkureihin ja akseleihin. Huvivenepuolella esimerkiksi arvostettu australialainen 40–80-jalkaisten moottoriveneiden valmistaja Riviera asentaa Propspeed-pinnoituksen vakiona kaikkiin veneisiinsä.

www.propspeed.com

www.suv.fi

  • Teksti: Jan Sjölund

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma