Kaksi viikkoa sitten Saimaaseen päätyi noin 1 100 litraa öljyä Kemiran lipeätehtaalta. Vuoto johtui muuntajayksikköön tulleesta laiteviasta.

WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki kävi maanantaina Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pyynnöstä Joutsenossa arvioimassa tarvetta rantojen puhdistamiselle. Niinimäen mukaan Kemiran lipeätehtaalta Saimaaseen vuotanutta öljyä on päässyt leviämään rannoille Kolarinlahdella. Alueella on myös lintujen pesiä, joten öljy voi muodostaa uhkan myös eläimistölle. Alueella voidaan tavata myös saimaannorppia.

- Pelastuslaitos on tehnyt valtavasti töitä vahingon rajaamiseksi, mutta öljyä on siitä huolimatta päässyt leviämään rannoille. Teemme lähipäivinä parhaamme, jotta saisimme puhdistettua rantoja mahdollisimman hyvin, mutta urakasta ei tule helppoa, Niinimäki sanoo.

Vapaaehtoisia tarvitaan mahdollisesti lisää

Niinimäen mukaan öljy on hyvin kevyttä, mikä vaikeuttaa sen keräämistä.

- Kevyet öljyt ovat yleensä raskaita öljyjä myrkyllisempiä. Onneksi ne myös haihtuvat lämpimillä keleillä. Raskaan öljyn kerääminen on kevyttä helpompaa: sitä voi äyskäröidä, harjata ja hinkata. Kun aloitamme työt huomenna, pyrimme keräämään öljyä imeytysmatoilla veden pinnasta. Aika näyttää, miten se onnistuu, Niinimäki sanoo.

Kun WWF aloittaa työt tiistaina, urakkaan osallistuu 12 öljyntorjuntajoukkoihin kuuluvaa vapaaehtoista.

- Huomenna olemme viisaampia sen suhteen, kuinka kauan töitä pitää jatkaa. Selvää kuitenkin on, että olemme paikalla niin kauan kuin meitä tarvitaan. Vapaaehtoisia tarvitaan mahdollisesti lisää, ja päivitämme tilannetta tiistaina aamupäivällä, Niinimäki sanoo.

Veneilykielto jatkuu

Etelä-Karjalan pelastuslaitos muistuttaa, että torjunta-alueella on voimassa veneilykielto. Likosenlahdesta lähtevä veneväylä on suljettu aina Työsaaren pohjoispuolelle saakka toistaiseksi. Veneiden laskeminen Likosenlahden laituriin on mahdollista.

www.wwf.fi