Kun Excess Catamarans perustettiin vuonna 2019, emokonserni Beneteaulla oli selkeä tavoite. Lagoon oli vakiinnuttanut asemansa markkinajohtajana suurissa risteily- ja vuokraamokatamaraaneissa, mutta paremmasta suorituskyvystä ja ohjaustuntumasta nauttiville omistajapurjehtijoille sai lähes yksin valmistaa sarjatuotantokatteja toinen ranskalainen, Nautitech. Siispä tarvittiin kevyempiä ja tehokkaampia veneitä niiden kilpailijoiksi.

Ensimmäinen sukupolvi, Excessit 12 ja 15 luotiin nopeasti samankokoisten Lagoonien pohjalta. Niiden sisustusta riisuttiin ja yksinkertaistettiin, lisäksi tehtiin ilmeinen muutos riisumalla flybridget ja siirtymällä peräohjaamoihin. Puomit laskeutuivat, purjealat kasvoivat ja veneet kevenivät. Risteilykatteihin verrattuna ne olivatkin tehokkaita.

Seuraavassa vaiheessa suunnittelutoimisto VPLP piirsi varta vasten Excessille mallit 11 ja 14 korvaamaan edeltäjänsä. Se oli helppoa, niin paljon paranivat etenkin purjehdusominaisuudet, mutta myös alkuperäiset ajatukset aidosti sporttista nuorekkuutta henkivistä pursista täsmentyivät jo käytännön tasolle.

Nyt ollaan kolmannessa vaiheessa. Uusi Excess 13 on purjehtinut vesillä vajaan kuukauden. Ensimmäiset arviot kuuluvat, että tavoitteita ollaan päästy lähemmäksi kuin koskaan.

Suunnittelijaksi on tällä kertaa valittu toimisto Marc Lombard Design. Maestro itse kuoli toissa syksynä, mutta toimisto jatkaa työtään samalla nimellä. Excessin alkuperäisen kilpailutavoitteen kannalta on kiinnostava huomio, että Nautitechin viimeisimmät mallit ovat juuri Marc Lombardin käsialaa.

Peräohjaamot ovat luonteva valinta. Yläohjaamoita perustellaan kipparin hyvällä näkyvyydellä ja seurustelulla katon aurinkotasolla matkustavien kanssa, mutta Excessin lajityypissä painavampia argumentteja ovat samankorkuiseen rikiin saatava suurempi purjeala, sen matalampi painopiste ja ennen kaikkea lyhyempien ohjausvälitysten suoma parempi peräsintuntuma. Työskentelevään miehistöönkin säilyy suorempi puhe- ja näköyhteys.

Ei niin, että Excess 13 paljon gasteja vaatisi manöövereissä. Styyrpuurin ohjaamossa on vaikuttava 11 vapauttajan patteristo, josta kaikki nostimet ja melkein kaikki jalukset saa kahdelle vinssille. Vähintään yhtä suositellaan sähköiseksi, jotta suuret purjeet on kevyt nostaa. Samassa ohjaamossa on kahden hengen penkki, vastalaidalla vain yhden. Siellä vinssille tulee vain keulapurjeen jalus. Molemmilla puolilla on perässä vielä vinssit isopurjeen jalukselle, perälaidalla olevalle levangille sekä avotuulilla käytettäville code 0:lle ja genaakkerille sekä apujollan taaveteille.

Tehokkaampi rikaus kulkee nimellä Pulse Line, ja siinä masto on noin metrin korkeampi, isopurje leveähuippuinen ja keulapuomi pidempi. Purjeala luovilla kasvaa silloin 115 neliömetristä 124:ään. Uutta on genuan skuutin järjestelmä, joka on muutettu tavalliselta kiskolta avotilasta hallittavaksi 3D-säädöksi katolle. Jaluspisteen saa lähemmäs veneen keskilinjaa eikä sen siirtoa varten tarvitse nousta kannelle lainkaan, mikä on rauhoittavaa kovassa kelissä avomerellä.

Ulkoa katsoen linjoissa näkyy "lombardimainen" negatiivinen ketka partaissa, mutta sukunäkö edellisiin Excesseihin on vahva. Kallistukset sekä perässä että keulassa ovat yhä aavistuksen negatiiviset, kansirakenteen katto leijuu ikkunarivistön päällä, runkoikkunoiden muoto on pisaramainen, partaalla keulassa tyylitellään jouhevilla sisäänvedoilla ja vesirajan yläpuolella on voimakkaat palteet.

Jälkimmäisillä tavoitellaan kapeaa vesilinjaa sisätiloista tinkimättä. Rungot ovat myös epäsymmetriset, minkä sanotaan vähentävän sortoa luovilla ja sivutuulilla. Nostoeviä Excessissä ei silti ole, ne jäävät vielä vakavammin suorituskykyyn tähtääville valmistajille.

Vaikka sisustus on risteilykatteihin nähden suoraviivaista ja yksinkertaista, tilaa on vähintään riittävästi veneessä, kun sen päämitat ovat 12,99 x 7,25 metriä. Avotilassa on paapuurin puolella L-sohvaryhmä ja pöytä, jonka voi avata ulottumaan poikki pääkäytävän ulottumaan vastalaidan suoralle divaanisohvalle asti. Uusi oivallus ovat ylöskääntyvät uimatasot molempien runkojen päissä. Yksirunkoisista poimittu idea parantaa oleskelun suojaisuutta suurilla merillä purjehtiessa.

Sisälle mennään lasisten liukuovien kautta, mutta kulkuaukko jää kapeammaksi kuin muissa uusissa katamaraaneissa. Rajoituksena ovat pentterin kalusteet, jotka on jaettu salongin peräosan molemmille laidoille. Kulkutiet runkoihin ovat salongin keskiosan laidoilla ja ajanvieton sydän on styyrpuurin etukulmaan sijoitettu suuri sohvaryhmä pöytineen. Paapuurin kulmassa on erinomaisen hyvin mitoitetulta vaikuttava navigointipiste.

Majoitustilojen osalta Excess 13 tulee kahtena vaihtoehtona. Charteriin tarjotaan neljän kajuutan versioita, jossa rungot ovat peilikuvat toisistaan, kajuutat niiden perässä ja keulassa, sekä hygieniatilat keskellä: joka kajuutalla on oma wc, mutta suihkuja on yksi per runko.

Omistajaversiossa styyrpuurin rungosta tulee sviitti. Pesu- ja kodinhoitotilat sijoittuvat keulaan, makuuhuone perään ja niiden väliin jää suuri oleskelu- ja varastoalue. Siihen kuuluu myös näinä etätyöskentelyn aikoina tuiki tärkeä toimistopiste, jonka kivana mausteena on oma runkoikkuna antamassa merinäköalaa.

Avotilassa turkin pinnoitteena on korkkipuriste, sisällä tiikki. Ilmettä hallitsevat kalusteiden ja seinien valkoiset pinnat, joille jalopuiset detaljit antavat kontrastia. Raikasta ja nuorekasta ilmettä, aivan brändin tavoitteen mukaisesti, eikä tällä kertaa lainkaan halvan oloista tunnelmaa.

Excessin hinnaksi maahantuoja Nautical Partners kertoo 583 600 euroa vapaasti tehtaalla Suomen arvonlisäverokannalla. Polttomoottorin vaihtoehdoksi on tulossa myös sähköinen propulsiojärjestelmä, jonka veistämö on juuri ottanut käyttöön vanhemmassa ja pienemmässä mallissaan Excess 11. 

www.excess-catamarans.com 

www.nauticalpartners.fi