Uusi NC 33 ajaa melko tarkkaan olemassa olevien NC 9:n ja NC 11:n väliin. Äkkiseltään uuden 33:n voisi kuvitella korvaavan vaikka molemmat vanhemmat mallit, mutta näin ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtumassa. NC 33:n merkittävimmät numeeriset erot syntyvät NC 9:ään moottorien lukumäärässä (ja sen myötä myös hintalapussa) ja NC 11:sta leveydessä.

NC 33 rakentuu samalle rungolle kuin Leader 33 -sportcruiser. Se on hyvä asia sillä L33 on todettu mainioksi matkakumppaniksi. Samalla NC 33 tullee olemaan myös ajotuntumaltaan hieman sporttisempi ja suorituskykyisempi kuin aiemmat NC:t.

Leaderiin nähden NC:n moottorivalikoimasta on tiputettu bensavaihtoehdot pois, eli jäljelle jää kaksi Volvo Penta 220-hevosvoimaista D3-dieseliä joko joystick-satamahallitalaitteella tai ilman.

Cabincruiserien tyyliin NC:ssä on kaikilta sivuilta suljettava kansisalonki, jonka yhteydessä on pentteri ja sisäohjaamo. Takaseinä on kauttaaltaan lasia ja liukuovet voi avata kumpaan reunaan tahansa. Ohjaamosta johtaa oma liukuovi suoraan styyrpuurin sivukannelle, joka on paapuurin vastaavaa sekä leveämpi että syvempi. Uutena lisänä styyrpuurin sivulla on avattava laitaportti.

Avotilassa on kulmasohva, joka lisähinnasta muuttuu muunneltavaksi. Se tarkoittaa sohvan etäisyyssäätöä ja mahdollisuutta pedata se aurinkotasoksi.

Myös kansisalongin sohvan etupäädyn saa matkan ajaksi nostettua repsikan paikaksi, mutta vuodemahdollisuus löytyy vasta lisävarustelistalta.

Kannen alla on kaksi mitoiltaan ja kalustukseltaan hyvin yhdenvertaista makuukajuuttaa sekä erillinen toiletti, johon saa lisävarusteena suihkuseinän.

Tarpeellista ja mukavuutta parantavaa varustusta ruksitaan muutenkin monin paikoin lisävarustelistalta, joten todellisuudessa neljännesmiljoonan lähtöhinta muuttuu nopeasti noin 300 000 euron tasoon.