Sivustolla 85 vierailijaa

21.10.2019

Läheisiksi kasvaneet Buster XL ja XXL on laitettu täysin uusiksi. Tilaa ja tyyliä on entistä enemmän.

Busterin mallistouudistus käynnistyi kaksi vuotta sitten malliston ääripäistä. Huipulle esiteltiin ensin uusi Phantom, ja viime vuonna sen muotokieltä mukailevat Magnum ja SuperMagnum.Tyvipäässä uusiksi laitettiin ensin S ja sitten M. Nyt uudistumisvuorossa ovat XL ja XXL, joten jäljelle jää vielä L ja X.

Ensimmäinen XL-sukupolvi esiteltiin Buster-mallistoon vuonna 1992. Tuohon aikaan ekstrasuureen kokomerkintään riitti 5,3 metrin pituus ja hiukan yli kahden metrin leveys. Isompi XXL esiteltiin vasta vuosituhannen vaihteessa. Se oli selkeästi isompi, 50 senttiä pidempi ja 20 senttiä leveämpi, kuin XL.

Toiseen sukupolveen mallit siirtyivät vuosina 2004 ja 2008. Samalla niiden kokoero vain kasvoi. XL:stä tuli 5,6 metriä pitkä ja 2,17 metriä leveä, XXL venyi 6,35 metrin pituiseksi ja 2,4 metriä leveäksi.

Yhteinen sävel löytyi kolmannessa mallisukupolvessa , johon XL siirtyi vuonna 2012. Kolme vuotta myöhemmin esiteltiin XXL, joka oli aiemmista poiketen suunniteltu hieman vajaa kuusimetriseksi kasvaneen XL:n 35 senttiä pidennetylle rungolle.

Saman muotoisen ja yhtä leveän rungon hyödyntäminen eri pituisena eri malleissa on Busterille tuttua. Keinoa on hyödynnetty XL/XXL-malliparin lisäksi edellisen ja nykyisen sukupolven Magnumeissa sekä uusissa S- ja M-malleissa.

Uuden XL:n ja XXL:n mittaerot ovat suhteellisen pienet. XXL on vain 20 senttiä XL:ää pidempi ja 100 kiloa painavampi. Senttien ja kilojen sijaan eroja on tehty muun muassa hevosvoimilla. Uuden XL:n maksimiteho on tiputettu edeltäjän 130 hevosvoimasta 115 hevosvoimaan. XXL:n maksimiteho on ennallaan 150 hevosvoimassa.

 

Vieritä vertailua

Buster XL

Pituus x leveys 6,05 x 2,20 m
Paino 740 kg
Tehoalue 80–115 hv
CE-luokitus C/7 henk.
Pakettihinta 100 hv 41 530 € (Yamaha)
Pakettihinta 115 hv 42 290 € (Yamaha)
Lisätietoja www.buster.fi

AMT 190 BRf

5,60 x 2,25 m
700 kg
80–115 hv
C/7 henk.
35 990 € (Honda)
37 990 € (Honda)
www.amtboats.fi

Falcon BR 6

5,94 x 2,19 m
840 kg
80–115 hv
C/7 henk.
34 000 € (Mercury)
34 900 € (Mercury)
www.falconboats.fi

Faster 560 SC

5,60 x 2,20 m
620 kg
70–115 hv
C/7 henk.
36 300 € (Honda)
39 990 € (Honda)
www.faster.fi

Finnmaster Husky R6

6,00 x 2,30 m
890 kg
100–130 hv
C/7 henk.
40 580 € (Yamaha)
41 750 € (Yamaha)
www.finnmaster.fi

Silver Shark BR

6,10 x 2,17 m
725 kg
80–115 hv
C/7 henk.
35 990 € (Honda)
38 990 € (Honda)
www.silverboats.fi

Yamarin Cross 57 BR

5,66 x 2,17 m
680 kg
80–115 hv
C/6 henk.
38 500 € (Yamaha)
39 250 € (Yamaha)
www.yamarin.com

Videot

Tykkää
  • Suojaisa ja ergonominen ohjaamo
  • Suuret, tasaiset ja korkeat uimatasot
  • Toimivat tilat yhteys- ja kalaveneilyyn
  • Kalavenevarustelumahdollisuudet
  • Taloudellinen ja suorituskykyinen
Älä tykkää
  • Hintava
  • Oleskelumukavuus
  • Päiväretkivalmiudet
  • Ahtaat keulaknaapit